Keskustelu:Yleinen työttömyyskassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keskustelu aloitettu Käyttäjä:JannEn keskustelusivulla.

Artikkelista pitäisi poistaa seuraava kappale, koska se ei ole neutraali, eikä koske Yleinen työttömyyskassa YTK:ta.

"YTK:n yhtenä perustajana oli loimaalainen entinen tekstiili- ja nahka-alan yrittäjä Juho Paloheimo[1], joka toimi YTK:n johtajana vuoteen 2005 asti[2]. Nykyisin mm. Kokoomuksen puoluevaltuuston varavaltuutettuna toimiva Paloheimo[3] perusteli kassan perustamista ammattiyhdistysliikkeen vastaisena toimena: Länsimaisen demokratian parhaiden perinteiden mukaan palkansaajalla tulee olla valinnanvapaus myös työttömyysturvansa järjestämisessä. Emme halunneet, että meidän puolisomme tai lapsemme olisivat tukemassa tällaista vastapuolen järjestelmää[1"

Olen poistanut ko. kappaleen, mutta se on palautettu ko. dokumenttiin. Mielestäni kappalle ei ainakaan viimeiteltä lauseeltaan kuulu Yleinen työttömyyskassa YTK:n määritelmään. Kommentin jätti Saaraperho (keskustelu – muokkaukset).

Kai yhden perustajan kommentti perustamisen syistä on paikallaan? Neutraalisuushan tarkoitteaa sitä, että kerrotaan sekä positiivisista että negatiivisista asioista. --JannE 22. syyskuuta 2008 kello 14.41 (EEST)[vastaa]

Mutta jos aihe on Yleinen työttömyyskassa YTK, ei sen määritelmissä mielestäni pidä olla sen perustajan mielipiteitä, vaan nämä mielipiteet tulisi näkyä ko. henkilön määritelmässä. Olen siis edelleen sitä mieltä, että vähintään viimeinen lause tulisi poistaa.Kommentin jätti Saaraperho (keskustelu – muokkaukset).

Artikkelin historia on täynnä punaisia muokkaajia, eli ilman profiilia, jotka on sabotoineet artikkkelia[muokkaa wikitekstiä]

Nämä muokkaajaat ovat perustanee tänne tilejä, vain jotta pääsevät muokkaaman artikkelia.

Mä aion peruutella ne kaikki. --Pasixxxx (keskustelu) 3. maaliskuuta 2022 kello 09.41 (EET)[vastaa]

Nyt rauhoitut. Tulet vaikka huomenna uudestaan muokkaamaan.--MAQuire (keskustelu) 3. maaliskuuta 2022 kello 09.49 (EET)[vastaa]
Artikkelin historiassa on useita muokkaajia, joiden muokkaushistoriasta näkee, että he ovat perustaneet tilejä muokatakseen artikkelia. Mitään muuta eivät ole tehneet. --Pasixxxx (keskustelu) 3. maaliskuuta 2022 kello 09.59 (EET)[vastaa]
So what? Olen hiljattain poistanut artikkelista turhaa mainosmaisuutta. Ajattelitko peruutella nekin? -- Htm (keskustelu) 3. maaliskuuta 2022 kello 10.15 (EET)[vastaa]
Ei se ole 'So what' jos tietosanakirjassa vääristellään maailmaa jotta rikkaimmat rikastuu lisää muiden kustannuksella. Mä olen ollut poissa Wikipediasta ehkä 5 vuotta, mä olin ehkä ainoita aktiiveja, joita kiinnosti poistaa oikeistolaisia vääristelyjä. Yritän aloittaa aktiivisemmman kauden --Pasixxxx (keskustelu) 3. maaliskuuta 2022 kello 11.20 (EET)[vastaa]