Keskustelu:Valkoiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

"ennen sotaa ollutta ehdotonta enemmistöä paikoista jo siksikään, että tuhansia niitä äänestäneitä oli kuollut teloituksissa ja leireillä tai heiltä oli poistettu "kansalaisluottamus" eli äänioikeus - rangaistuskeino, jota nyttemmin ei enää käytetä." - Vaikuttaa virheeltä. Sodan uhreja oli punaisten puolella 27 000, minkä ei luulisi ratkaisevasti vaikuttavan äänestystulokseen. Kuinka monelta otettiin kansalaisluottamus (miksi muuten lainausmerkit?)? -tKahkonen 3. tammikuuta 2006 kello 16:30:07 (UTC)

Aikaisemmin Suomen lain mukaan rikoksesta tuomittu menetti väliaikaisesti kansalaisluottamuksensa, eli oikeuden äänestää. Luultavasti (tämä ei ole faktista tietoa) ainakin kaikki vankileireille laitettujen katsottiin syyllistyneen rikokseen ja siten menettäneen kansalaisluottamuksensa. --Joonas (kerro) 4. tammikuuta 2006 kello 07:00:17 (UTC)
Poistin tuon viimeisen lauseen, koska se alkoi epätodella väittämällä. Vasemmistolla ei ollut enemmistöä vuoden 1917 lokakuussa (eli ennen sotaa valitussa) eduskunnassa. Enemmistö oli vain vuoden 1916 vaaleissa valitussa eduskunnassa [1]. Punaisia oli vankileireillä 80-90 tuhatta. Valtiorikosoikeuksissa tuomittuja ja kansalaisluottamuksensa menettäneitä oli noin 56 000 (Rytin elämänkerta). Äänioikeutettujen määrää vuonna 1919 en löytänyt vertailtavaksi ja muutenkin vaalitavasta johtuen vertaileminen olisi vaikeaa. --Ekeb 5. tammikuuta 2006 kello 07:58:24 (UTC)

Mitä kaikkea tämän artikkelin olisi tarkoitus käsitellä?[muokkaa wikitekstiä]

Tuntuu, että nyt tuli pieni ongelma. Tämän tulisi käsitellä valkoisia, mutta nyt se uhkaa laajeta liian suureksi. Onko tämän tarkoitus käsitellä vain valkoisia vuodelta 1918? Vai sen jälkeenkin? Se meneekin kieltämättä sitten vaikeaksi, koska valkoiset olisivat kaikki porvarilliset. Ja sodan jälkeen osa porvarillisista halusi identifioida itsensä "valkoisiksi" ja "Valkoisen Suomen miehiksi", mutta se menee jo vaikeaksi ja sitten tässä artikkelissa pitäisi alkaa laajemmalti käsittelemään suomalaista aktivistista ja porvarillista vapaussotahenkistä politiikkaa 1920-30 luvuilla. Eikä taida olla ihan tämän artikkelin paikka. Itse kirjoitin nyt tuon tynkäsenaatti-osion, koska se oli mielestäni laadultaan niin heikko. Mutta nyt jo innoissani meinasin kirjoittaa koko vuosien 1918-1920 poliittisen historian, jolloin se paisuisi kuin pullataikina. Poliittisena osapuolena valkoiset katosivat viimeistään silloin, kun sosiaalidemokraatit tulivat eduskuntaan 1919. Ja oikeastaan jo silloin, kun entinen valkoinen osapuoli jakaantui kahtia tasavaltalaisiin ja monarkisteihin.

Lisäksi tämä käsittelee vain ainoastaan Suomen valkoisia jättäen huomioimatta mm. Venäjän vastavallankumoukselliset valkoiset, Espanjan sisällissodan kansalliset eli valkoiset ja Viron vapaussodan valkoiset.--Smörre 3. kesäkuuta 2008 kello 15.50 (UTC)

Artikkelissa kannattaa varmaan keskittyä pelkästään sisällissodan aikaan. Muiden maiden sisällissotien valkoiset eivät tietenkään kuulu tähän artikkeliin, mutta tämä kuuluisikin oikeastaan nimelle Valkoiset (Suomen sisällissota), kun sanalla on muitakin merkityksiä. Muista valkoisista armeijoista tällä hetkellä vain venäläisillä on oma artikkeli, mutta jos luotaisiin Valkoiset-nimelle täsmennyssivu, niin siellä voisi luetella nuo kaikki muutkin. Valkoisia tunnuksia taisivat muuten käyttää ensimmäisinä Ranskan vallankumousajan rojalistit (koska Bourbonien aikana oli käytetty valkoista lippua), minkä jälkeen valkoinen on yhdistetty yleisesti vastavallankumouksellisuuteen. --Risukarhi (keskustelu) 6. lokakuuta 2013 kello 19.36 (EEST)[vastaa]