Keskustelu:U-864

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mistä alus lähti, eli mitä kautta se oli Japaniin menossa? Tuon tiedon (jota en kiistä) valossa ihmettelen, että alus upotettiin Norjan rannikoilla. Jos U-864 yritti Japaniin pohjoisen kautta, niin vaikuttaa aika epätoivoiselta. Sen olisi täytynyt kulkea läheltä neuvostoliiton rantoja, koska Jäämeri oli tuolloin luultavasti nimensä mukainen.

Toisaalta toinen vaihtoehto, Afrikan kiertäminen, olisi ollut riskialtis myös. Pitkä matka ja Intian valtamerellä brittilaivastoon törmääminen oli myös todennäköinen vaihtehto. Ja oliko Saksalla enää helmikuussa 2009 Afrikassa yhtään siirtomaita. Polttoaine-ongelmiakin olisi saattanut tulla. Suezin kanava ei ole vaihtehtojen joukossa.. --EsaL-74 29. huhtikuuta 2009 kello 23.02 (EEST)[vastaa]

Perun edellisen, onhan se tuolla. Kielistä, eli Saksasta... Siis koilisväylälle pyrkimässä. Pitkä ja vaarallinen tie kuitenkin. --EsaL-74 29. huhtikuuta 2009 kello 23.05 (EEST)[vastaa]
Alus lähti Kielistä ja sen tarkoitus oli kiertää Brittein saaret pohjoispuolelta, kuten saksalaisilla sukellusveneillä oli tapana. Englannin kanaalin läpi ne eivät yrittäneet kulkea. --Ekeb 29. huhtikuuta 2009 kello 23.06 (EEST)[vastaa]