Keskustelu:Suomen sisällissodan naiskaartit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hopun kirjassa Sisällissodan naiskaartit (2017) on tuoreimmat tiedot teloituksista, mutta HS kirja-arviossa tänään 4.5. on tieto, että parhaillaan on uutta keräyksessä mutta ei vielä julkistettuna. Abc10 (keskustelu) 4. toukokuuta 2017 kello 09.02 (EEST)[vastaa]

Arkistoitu vertaisarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Yli 50 000 tavun mittainen artikkeli, jossa on kuitenkin ainakin yksi lähteetön kohta. Artikkeli saataisiin pienellä yhteistyöllä helposti hyväksi ellei jopa suositelluksi artikkeliksi. –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 8. elokuuta 2018 kello 20.40 (EEST)[vastaa]

Ennen vertaisarviointiin tuomista olisi voinut tehdä edes perusteellisen tarkastuksen artikkelille. Nyt siinä on runsaasti kirjoitus- ja kielioppiongelmia. Perusongelmien lisäksi Wikipedian muotoseikkoihin voisi kiinnittää huomiota. Artikkelista puuttuu lisäksi punainen lanka, minkä voisi saada aikaan esimerkiksi käyttämällä Hopun kirjaa tai jotain muuta koko aihetta käsittelevää teosta jonkinlaisena sitovana elementtinä. Työmäärä ei todellakaan ole vähäinen ja ennen kaikkea toiminnasta jää kuva minä esitän tehkää työ.--Phiitola (keskustelu) 9. elokuuta 2018 kello 19.50 (EEST)[vastaa]
Sama juttu kuin tällä hetkellä HA-äänestyksessä olevilla sisällissota-artikkeleilla, eli neutraalius mietityttää. Joitakin kohtia pitäisi muuttaa tietosanakirjamaisemmiksi, esimerkkinä vaikkapa maininnat valkoisten tuntemasta "suunnattomasta" naisvihasta. --Sblöbö (keskustelu) 10. elokuuta 2018 kello 16.51 (EEST)[vastaa]