Keskustelu:Nelivarvassiili

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tekstissä mainitaan, että harrastajat käyttäisivät nelivarvassiileistä mm. nimeä pygmisiili. Olen ollut aktiivinen siiliharrastaja vuodesta 2013 lähtien, roikkunut siitä lähtien keskustelupalstoilla (ja lukenut paljon myös vanhoja keskusteluita), Facebook-ryhmissä ja osallistunut harrastajien tapaamisiin ja siiliesittelyihin ja ollut Siiliyhdistyksen hallituksessakin pari vuotta. Silti en ole koskaan kuullut yhdenkään harrastajan käyttävän nimitystä pygmisiili. Jos tällaista nimeä onkin joskus aikoinaan käytetty, niin nykyään ei näin kyllä ole.

Harrastajien parissa yleisin nimitys nelivarvassiilille on afrikkalainen kääpiösiili. Suosin itsekin tätä nimeä, koska se kertoo selkeästi, että kyseessä on aivan eri lajin siili kuin rauhoitettu kotimainen siililajimme. Yllättävän moni ei tiedä, että eurooppalaisen siilin lisäksi muitakin lajeja on olemassa.

Terveisin eräs siiliharrastaja.