Keskustelu:Muilutus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelissa on lukuisia neutraaliusongelmia, muun muassa Lapuan liikeen synonyyminä käytetty "kansanliike" antaa hiukan väärän vaikutelman, sellaiset lauseet kuten "Muilutusten idea nojasi puhtaaseen talonpoikaisjärkeen" ei kuulu tietosanakirjaan. Lisäksi tämän kaltaisen historiallisen tapahtuman kuvaaminen (lähes) yksinomaan Jussi Niinistön kerjan perusteella on hiukan arveluttavaa, Niinistön teosta ei ainakaan kovin "kriittiseksi" voi Lapuan liikeen suhteen kutsua. --Joonasl (kerro) 11. toukokuuta 2007 kello 23.35 (UTC)

No kyllä Niinistö kyseisen opuksen aika neutraalisti on kirjoittanut, eihän tutkija voi suoraan mielipiteitään suoltaa. Toki tutkijan oma ajatusmaailma hieman läpi tulee, mutta ei se nyt propagandaa ole. Itse asiassa tämä artikkeli on luotu hätäisesti pikaisesti yhden opuksen avulla. Myönnän, että silloin ei ole kovin monipuolinen kuva eli ihan neutraali. Parempi kuitenkin kuin se aiempi tynkä, koska kyllähän tuossa pääasiassa perusjutut mainitaan. Ajattelin laajentaa artikkelia Siltalan teoksen, joka taitaa olla ainut kattava teos, perusteella.
Toi talonpoikaisjärki-juttu itseänikin alkoi arvelluttaa. Varmasti se oli yksi lukuisista motiiveista, mutta se nyt tuli hieman siihen "hutaistua" Niinistön lausahduksen perusteella. Ei Niinistö ilmeisesti sitä kovin vakavaksi analyysiksi ollut varmastikaan tarkoittanut. Tulipa nyt vaan heitettyä.
Sinäänsä en näe mitään ongelmaa käyttää Lapuan liikkeen synonyyminä kansanliikettä, näinhän monissa teoksissa käytetään, kun kerran tiedetään, mistä kansanliikkeestä puhutaan. Kansanliikehän Lapuan liike oli, ettei sen puoleen. Eihän sitä voi jatkuvasti toistaa "Lapuan liike", joten jotain korvaavaa vastinetta pitää käyttää.--Smörre 10. kesäkuuta 2007 kello 22.21 (UTC)