Keskustelu:Maailman kahdeksan ihmettä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Entäs Handen rumpukoulu?Kommentin jätti 62.73.63.131 (keskustelu – muokkaukset).

Artikkelin kehittäminen[muokkaa wikitekstiä]

Laajensin artikkelia. Sketsiesittelyjä on mielestäni mukana jo liikaakin. Listasta voisi poistaa ainakin ne sketsit, joista ei kerrota muuta kuin sketsin sisältö. Senhän katsoja joka tapauksessa tietää, jos on sarjan nähnyt, ja jos ei ole nähnyt, ei hän todennäköisesti haluakaan tietää. Toki jos sketsien taustoista, tekemisestä ja vastaanotosta on enemmän kerrottavaa, voi tällaista tietoa lisätä artikkeliin ja se on jopa toivottavaa. Sketsien kuvauksiin voisi hahmojen yhteyteen lisätä suluissa tiedon hahmon näyttelijästä. Muistelisin muuten, että jossain suomalaisia sketsihahmoja käsittelevässä kirjassa on erillinen artikkeli Hurjista. En valitettavasti muista, mistä kirjasta oli kyse. Kirjoittajalla saattoi olla naisen nimi, tai ehkä sekoitan hänet tuohon Annalaan.

Sananen lähdeviitteistä. Viitteisiin on tapana kirjoittajan sukunimen lisäksi merkitä myös julkaisuvuosi. Näin voidaan erotella useat saman henkilön (tai samannimisten henkilöiden) kirjat. Eihän sillä ole hirveästi väliä, jos listassa on vain yksi tietynnimisen kirjoittajan kirja, mutta tällainen tapa on vakiintunut ihan Wikipedian ulkopuolellakin. Lähdeviitteen perään on myös tapana panna piste, eli se on ikään kuin kokonainen lause. Viitteen oikeaoppinen muotoilu on siis: ”Sukunimi vuosiluku, sivunumero.” --Miihkali (KM) 17. maaliskuuta 2024 kello 15.09 (EET)[vastaa]

Kiitos taas laajentamisesta! Yritin poistaa muutaman sketsin sieltä, josta tosiaan ei ollut muuta kerrottavaa kuin mitä siinä tapahtuu. Hurjat -sketsit ehdottomasti kuuluisi lisätä myös sketsiluetteloon (oli niistä jossain vanhemmassa artikkeliversiossa mainintaa, mutta poistettu lähteettömänä), mutta niiden taustoista ei löytynyt ainakaan Annalan Toopelivisiosta mitään, kuin vain yksittäisiä virkkeitä mitä sketseissä tapahtuu. Kuvakaappauksia voin ottaa taas, kun kerkeän DVD:tä pyöritellä asemassa. --Ville Siliämaa (keskustelu) 17. maaliskuuta 2024 kello 16.25 (EET)[vastaa]
Sitten se oli jokin muu kirja. Muistaakseni kyseinen kirja tosiaankin esitteli juuri sketsihahmoja tai kuuluisia sketsejä, ei niinkään TV-sarjoja ja niiden tekijöitä. Miihkali (KM) 17. maaliskuuta 2024 kello 17.11 (EET)[vastaa]
Olisko ollut Susan Heikkisen toimittama kirja Sketsofrenia: sata suomalaista sketsihahmoa.[1]? --Ville Siliämaa (keskustelu) 17. maaliskuuta 2024 kello 19.09 (EET)[vastaa]
Tuo se taisi olla. Kirjassa ei pelkästään kuvailtu Hurjia vaan analysoitiin sitä hieman pitemmälle, joten sen voisi kaivaa esiin ja käyttää artikkelin lähteenä. Miihkali (KM) 17. maaliskuuta 2024 kello 19.27 (EET)[vastaa]
Joo, itse oon kerran tainut kirjan lainata paikalliskirjastosta aikoinaan, mutta hyllyssä ei ole (toistaiseksi) omaa kappaletta. Jos sulta ei kirjaa itseltä löydy enshätään, niin voin käydä sen kirjastosta itse koukkimassa joku päivä, ja laittaa mainintaa Hurjista. --Ville Siliämaa (keskustelu) 17. maaliskuuta 2024 kello 19.42 (EET)[vastaa]
Selailin sitä kerran kirjakaupassa. En ole koskaan sitä lukenut. Miihkali (KM) 17. maaliskuuta 2024 kello 19.55 (EET)[vastaa]