Keskustelu:Korkea portti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lähteiden ja muiden kieliversioiden perusteella vaikuttaa siltä, että nimitystä Portti tai Kultainen portti käytettiin eri aikoina ainakin kahdesta, ehkä useammastakin eri rakennuksista ja rakennelmista, mutta silti se pysyi koko Osmanien valtakauden ajan myös Turkin hallituksesta käytettynä nimityksenä. Mutta onko tässä kuva oikeasta portista, johon nimitys alkujaan viittasi, vai pitäisikö se vaihtaa siihen aivan toiseen, joka on useissa muissa, muun muassa englantilaisessa kieliversioissa? Vai onko juuri niissä kenties virheellisesti jonkin muun portin kuva, esimerkiksi lähteessä Kysy.fi mainitun "Tervehdysten portin", tai kenties jonkin muun sivuportin, josta myös on ainakin jossakin vaiheessa käytetty nimitystä Korkea portti? Kun toistakymmentä vuotta sitten kävin seuramatkalla Istanbulissa, nimitys Portti tai Korkea Portti osmanihallitusta tarkoittavana oli minulle jo ennestään historiallisista teoksista tuttu, ja tulinkin kysyneeksi (suomalaisen matkatoimiston) matkaoppaalta, mihin porttiin se viittasi. Mutta hänkään ei tiennyt – ja ilmeisesti ei edes sitä, että sellaista nimitystä ylipäänsä on käytetty, vaikka hän palatsin ja sen sivurakennusten rakennushistoriaa kyllä tunsikin. Sisäkkäisiä pihoja ja niiden välisiä portteja siellä on useitakin, mutta valitettavasti en pysty muistamaan, minkä näköinen portti missäkin kohdassa on. Pystyykö joku muu tunnistamaan paikat? -KLS (keskustelu) 22. heinäkuuta 2016 kello 23.47 (EEST)

The Sublime Porte proper in 2006
Löytyihän kirjastosta pari Istanbulin matkaopaskirjasta, mutta niistäkään ei käy ilmi, mitä rakennelmaa tämä kuva esittää, kun niissä ei tämän portin kuvaa ollut.-KLS (keskustelu) 23. heinäkuuta 2016 kello 15.43 (EEST)
  • Luulisin selvittäneeni asian osittain Google Mapsin, osittain Eyewitness Travel -sarjaan kuuluvassa Istanbul-kirjassa olevan kuvakartan avulla. Google Mapsissahan saa kartan tiettyä kohtaa klikkaamalla näkyviin kivan kyseistä paikasta. Klikkaamalla Hükümet Konaği -kadun varrella kohtaa, jossa kartalla lukee: "İstanbul Valiliği", saa näkyviin rakennuksen kuvan, joka on aika saman näköinen kuin tämän artikkelin kuvassa näkyvä palatsi. Ja klikkaamalla samassa korttelissa vähän idempänä olevaa kohtaa, jossa kartalla on poliisiasemaan viittaava symboli, saa näkyviin juuri sen näköisen portin kuin mitä oheinen kuvakin esittää. -KLS (keskustelu) 25. heinäkuuta 2016 kello 15.18 (EEST)