Keskustelu:Kansanmusiikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Määritelmästä[muokkaa wikitekstiä]

Tietosanakirjan määritelmä on aika kapea. Jos kansanmusiikki määritellään vain muistiperimän mukana säilyneeksi musiikiksi se lähtökohtaisesti kai tarkoittaa sitä, ettei uutta kansanmusiikkia voisi syntyä. Kai tälle parempikin määritelmä löytyisi? (Rmac 3. tammikuuta 2010 kello 16.56 (EET))[vastaa]

Kansanlaulu?[muokkaa wikitekstiä]

Olen eri mieltä kansanlaulun kuulumisesta kansanmusiikki-artikkeliin: nämä kaksi kansanmusisoinnin alalajia ovat hyvinkin erilaisia - kansanlauluja on laulettu esimerkiksi työnteon yhteydessä, mutta enpä ole kuullut kansanmusiikkia edes pelimannihengessä soitettavan samaan hetkeen kun heiniä nostetaan kuhilaille. Tulevaisuudessa, kunhan ehdin, tarkoituksenani lienee erottaa nämä lähtein toisistaan. Iivarius 2. toukokuuta 2011 kello 14.12 (EEST)[vastaa]

@Iivarius: Katos vaan, tätä on siis ehdotettu jo kymmenen vuotta sitten. Juuri samalla asialla tulin tänne ja laitoin jo osioon {{Jaettava}}-mallineenkin. Olen täysin samaa mieltä kansanlaulun kuulumattomuudesta suoraan kansanmusiikin yhteyteen ja kannatan osion erottamista. Vyörykkä (keskustelu) 19. huhtikuuta 2021 kello 14.08 (EEST)[vastaa]
Erotin nyt kappaleen omaksi artikkelikseen kansanlaulu. Vyörykkä (keskustelu) 20. huhtikuuta 2021 kello 15.23 (EEST)[vastaa]