Keskustelu:Bio Stara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Merkittävyyskeskustelu elokuussa 2017

[muokkaa wikitekstiä]

Yksittäinen nuori elokuvateatteri, josta ei ainoatakaan ulkopuolista lähdettä. --Wähäwiisas (keskustelu) 25. elokuuta 2017 kello 18.06 (EEST)[vastaa]

Outo nimi, luulin tätä pesuaineeksi artikkelin nimen perusteella. Muuten edellisen kanssa samaa mieltä. --Seeggesup? 26. elokuuta 2017 kello 01.59 (EEST)[vastaa]
Ei ole outo nimi ollenkaan. Vielä 80-luvulla Bio oli osa monen elokuvateatterin nimeä. Tyypillinen elokuvateatterin nimi oli esim. "Bio Rex" tai "Bio Grand". Mutta nimi ei vielä merkittävyyttä tuo, toivotaan että sellainen ajan myötä tulee. Suomessa on joitakin näitä monen polven elokuvateatterisukuja, ne kyllä olisivat melkeinpä artikkelin arvoisia, mutta ongelma taitaa olla ettei heistä ole niinkään kirjoitettua lähdemateriaalia. --Ukas (keskustelu) 26. elokuuta 2017 kello 18.56 (EEST)[vastaa]
Pois vaan. – ComradeUranium (keskustelu) 26. elokuuta 2017 kello 11.53 (EEST)[vastaa]
Mainosmaisuus pois, niin voisi ehkä säilyttää ainakin sisällön koskien Vistan elokuvateattereita. Tämähän on jatkumoa. Ja lähteitä kehään. --Höyhens (keskustelu) 28. elokuuta 2017 kello 12.49 (EEST)[vastaa]
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Pikapoistokeskustelu syyskuussa 2017

[muokkaa wikitekstiä]

Merkitsin artikkelin pikapoistoon syyllä A5 "Epämerkittävä", koska artikkeli on vastikään poistettu merkittävyyskeskustelun jälkeen ja sama IP-osoite on luonut sen poiston jälkeen uudelleen. --Wähäwiisas (keskustelu) 16. syyskuuta 2017 kello 15.29 (EEST)[vastaa]

Sivu näyttää nyt roikkuvan täällä, mutta kyllähän tämän pikapoistolle on ihan selvät perusteet. Artikkeli on poistettu epämerkittävänä merkittävyyskeskustelun nojalla 31. elokuuta. Sitten se on tehty uudestaan 15 päivää myöhemmin ilman lähteitä ja ilman mitään perusteluja miksi merkittävyys olisi edellisen arvioinnin jälkeen noussut. Lisäksi sivun sisältö on pitkälti mainostusta eväsbuffetista ja muista palveluista. Pois vaan.--Fotogurachan (keskustelu) 17. syyskuuta 2017 kello 23.46 (EEST)[vastaa]

Joulukuussa alkanut keskustelu

[muokkaa wikitekstiä]

Koska wikissä on muitakin suomen elokuvateattereita, ei yhtä teatteria voida mielivaltaisesti noin vain poistaa (85.76.150.232 24. joulukuuta 2017 kello 20.41 (EET))[vastaa]

Tällä teatterilla on melko lyhyt historia, ja tämänhetkinen sisältö on lähinnä mainosta, joka ei sovellu tietosanakirjaan. Ks. myös Paimion Kino. -Ochs (keskustelu) 24. joulukuuta 2017 kello 21.57 (EET)[vastaa]

Ammattimaiset elokuvateatterit voi mielestäni säilyttää, joten laitoin tähän lähteitä. Keskusteluahan ei varsinaisesti ole käyty aiemmissa poistoissa. --Weird1e (keskustelu) 26. joulukuuta 2017 kello 04.26 (EET)[vastaa]

Kyllä tästä keskusteltu on ja poiston kannalle niissä päädyttiin ( 4 kannatti poitoa, yksi "ehkä merkittävä") --MiPe (wikinät) 26. joulukuuta 2017 kello 10.54 (EET)[vastaa]
No tässä keskustelussa sanotaan vain että on lähinnä mainosta, mutta siitähän ei merkittävyyskeskustelussa ole kysymys, eikä se minusta mainosta ole enempää kuin muidenkaan elokuvateattereiden artikkelit, eli artikkeli voi olla. Laitoin siihen jotain lähteitä. Luokassa on muitakin pieniä elokuvateattereita, ja ainakin artikkelin mukaan tällä on taustalla jatkumo. --Typotus (keskustelu) 26. joulukuuta 2017 kello 11.02 (EET)[vastaa]
Sanoin siksi ettei ole keskusteltu, kun luulin nähneeni jonkun poiston, joka tehtiin heti artikkelin luomisen jälkeen. --Typotus (keskustelu) 26. joulukuuta 2017 kello 11.04 (EET)[vastaa]
Sitä varten meillä on poistoloki, että siitä näkee mitä on poistettu milloin ja mitä on merkitty poistoperusteeksi. Ensimmäisessä poistossa 31.8. on kerrottu keskustelusta ja myöhemmissä on viitattu aiempaan. --Jmk (keskustelu) 26. joulukuuta 2017 kello 11.29 (EET)[vastaa]
Minusta tuo on nyt hyvä. Jos tuolta Suomen elokuvateatterit luokasta katsoo niin siellä on huonompiakin, ja jopa enemmän manoksenmaisia jotka ovat olleet siellä vuosia. Voivat nuo pienet elokuvateatterit olla pienillä paikkakunnilla merkittäviäkin, yhtä merkittäviä, tai jopa merkittävämpiäkin kuin ne monet kunnallispoliitikot josta on wikipediassa artikkeli. (P.S. tämän kirjoittaja asuu susirajan oikealla puolella ;)). --Linkkerpar (keskustelu) 26. joulukuuta 2017 kello 11.46 (EET)[vastaa]
En ymmärrä lokiasioita. Tästä Marilynistä on olevinaan poistokeskustelu mutta en löydä sille mitään poistolokia. --Typotus (keskustelu) 26. joulukuuta 2017 kello 12.01 (EET)[vastaa]
Mainitsemaasi Bio Marilyn -artikkelia ei ole koskaan poistettu, siksi sitä ei löydy poistolokista. Artikkeli oli laitettu merkittävyyskeskusteluun vuonna 2008, mutta malline oli poistettu jo vajaat kaksi vuorokautta myöhemmin [1], joten kunnon keskustelua ei ehditty edes käydä. --Nironen (keskustelu) 26. joulukuuta 2017 kello 19.24 (EET)[vastaa]
Kuinka kauan tälläista poistokeskustelua yleensä käydään? Vai aloitetaanko keskustelu, laitetaan pikapoistomalline ja seuraavana päivänä sitten poistetaan? --Linkkerpar (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 02.10 (EET)[vastaa]
3 päivää käydään. Sinä aikana artikkelia voi parantaa ja esittää näkemystensä tueksi lähteitä. Tämän artikkelin kohdalla keskustelu on käyty elokuussa ja artikkeli poistettu, mutta tähän ei ole tyydytty, vaan artikkeli on luotu 5 kertaa uudelleen. Sen vuoksi on käytetty pikapoistomallinetta ja artikkeli kertaalleen jo suojattu kierteen katkaisemiseksi. Laitoin nyt kuitenkin uudestaan merkittävyyskeskustelumallineen, että on vielä 3 lisäpäivää aikaa esittää näkemyksiä. --Wähäwiisas (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 13.14 (EET)[vastaa]
Ahaa. En ollut velä elokuussa paikalla ;). Viimeiksi kun tämä sivu oli niin ihmettelin vähän kun kävi edellä kuvailemallani tavalla ja samalla hävisi myös keskustelu. Silloin vain ihmettelin että miksi tämä sivu poistetaan kun samassa luokassa oli yli puolet vastaavaa tavaraa ja kuitenkin olleet jo pitkiä aikoja siellä. Monissa ei ole mitään viitteitäkään. --Linkkerpar (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 16.06 (EET)[vastaa]
On aivan oikea havainto, että luokassa on paljon muitakin pienteattereita, ja niiden merkittävyydestä onkin nyt mahdollisuus keskustella täällä. --Wähäwiisas (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 16.23 (EET)[vastaa]
Luokkasivulla ei ole keskustelua vaan artikkelien keskustelusivulla, sitä kai tarkoitit. --Esbogossen (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 18.11 (EET)[vastaa]
Jos pikapoisto ihmetyttää, niin poiston syytä voisi etsiä siitä poistolokista, josta taisin jo yllä mainita. --Jmk (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 16.24 (EET)[vastaa]
No, hyvä. Nuo tuollaiset vähän harhauttavat uutta käyttäjää kun luokka on täynnä vastaavia artikkeleja ja kuitenin vain yksi poistetaan. Voi tämänkin minun puolestani poistaa nyt kun olen kuullut perustelut. --Linkkerpar (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 17.22 (EET)[vastaa]


Sivu on luotu ja poistettu epämerkittävänä nyt 5 kertaa, suojattu vastaavan varalta 4.1.2018 asti, ja silti sama sivu ilmestyi taas uudelleen. Suojaus ei nähtävästi estä sivun luontia eri nimellä ja sitten uudelleennimeämistä suojatulle nimelle. --Wähäwiisas (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 11.40 (EET)[vastaa]

En tiedä voiko uudelleennimeämisellä kiertää suojausta (arvelen että ei), mutta suojaus oli joka tapauksessa tyyppiä "Hyväksytyt käyttäjät" eli sen tarkoituksena oli estää artikkelin luominen ip-osoitteella tai juuri rekisteröidyllä tunnuksella. Siirron teki ns. hyväksytty käyttäjä joten suojaus ei koskenut sitä.
Itse asiaan: Tilanne tuntuu hiukan muuttuneen, koska lähteitäkin on löydetty ja artikkelin tekstiä on kirjoitettu niiden pohjalta vähemmän mainosmaiseksi. Jospa tästä nyt käytäisiin kunnon merkittävyyskeskustelu uuden tilanteen valossa, pelkän pikapoiston sijaan. --Jmk (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 12.39 (EET)[vastaa]
Vaihdoin pikapoiston merkittävyyskeskusteluksi. --Wähäwiisas (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 12.44 (EET)[vastaa]

Merkittävyyskeskustelu

[muokkaa wikitekstiä]

Ei merkittävä yritys tietosanakirjassa. Yhden yrittäjän elokuvateatteri. Nuori pienyritys, paikallinen palvelu. Teatteria pyörittää yksityinen elinkeinonharjoittaja Tmi Bio-Kuva Jari Mäkilä. Itse teatterista ei näytä olevan mitään erityistä kerrottavaa, joten artikkelia on laajennettu sukukronikaksi ja artikkelin sisältö onkin "Mäkilän elokuvasuku". Isän ja isoisän entiset teatterit muualla eivät kuulu tämän teatterin artikkeliin. Termi "Yksityinen elinkeinonharjoittaja" tarkoittaa yritystä, jossa Jari Mäkilä pyörittää teatteria itse omissa nimissään. Yksityisten elinkeinonharjoittajien yritykset ovat säännönmukaisesti hyvin pieniä eikä niistä yleensä pitäisi luoda yritysartikkeleita. Sellaisten toiminta on niin pienimuotoista, ettei yrittäjä ole katsonut tarpeelliseksi perustaa edes yhtiötä. --Wähäwiisas (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 13.03 (EET)[vastaa]

Yritysmuodolla ei ole merkittävyyden kannalta merkitystä. Luokassa näyttää olevan useita vastaavia elokuvateattereita, joten linja on luotu ja merkittävyys täyttyy. --87.93.101.75 27. joulukuuta 2017 kello 13.16 (EET)[vastaa]
Yritysmuoto kertoo toiminnan laajuudesta. Toiminnan laajuus on merkittävyyden merkkejä. Käytännössä vain aivan pienimmät firmat toimivat yksityisinä elinkeinonharjoittajina (verojen ja taloudellisen vastuun takia). Luokassa ei ole ainoatakaan pientä nuorta elokuvateatteria, jonka merkittävyyttä ei olisi kyseenalaistettu. --Wähäwiisas (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 13.42 (EET)[vastaa]
Kulttuuritoiminta voi näyttää pieneltä mutta sillä on kokoaan laajempi merkitys. Kannatan säilyttämistä, on tälläkin pitkä historia takana. --Esbogossen (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 17.12 (EET)[vastaa]
Kulttuuriyrityksiltäkin voidaan vaatia merkittävyysrajan ylittämistä. Ei jokainen elokuvien esittämö voi mitenkään olla merkittävä kulttuuri-instituutio, samoin kuin jokainen ravintola ei ole merkittävä ruokakulttuurin kannalta. --Wähäwiisas (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 18.29 (EET)[vastaa]
Jos ovat osa jotain isompaa ketjua niin sitten ei jokainen (tosin ne voisi koota johonkin luetteloihin), jos ovat itsenäisiä yrityksiä niin voivat ollakin. Tässä tapauksessa vaikuttaa olevan pitkänpuoleinen historia eli voikin olla merkittävä. Mainosmaisuutta pitäisi vähentää kuitenkin. Ipr1 (keskustelu) 29. joulukuuta 2017 kello 03.27 (EET)[vastaa]
Minusta nämä tälläiset pienten teatterien merkittävyyskeskustelut valuvat isojen ketjujen pussiin, ja olen sitä mieltä että poistetaan kaikki elokuvateatteriartikkelit joissa ei ole lähteitä tai lähteet eivät ole kunnollisia tai sitten ovat liikevaihdoltaan liian pieniä Wikipedian puitteisiin, tai sitten voidaan tietysti etsiä lähteitä enemmän noihin joissa ei ole niitä nyt ja säilyttää ne. Näin epävarmassa tilanteessa en vaivaudu sellaista tekemään kun ei sitten edes tiedä että kuuluuko vessanpöntön kurlaava ääni kun työ valuu alas. Joka tapauksessa taivun enemmistön päätökseen. Tässä juttu yrityksestä onka liikevaihto ainakin riittää, jopa Wikipediaan Kommentti: Onko Finnkino uusi Caruna? - Tänäkin perjantaina saat maksaa 14,50 euroa keskinkertaisesta leffasta. Finnkinolla menee hyvin. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna viidenneksen, 67 miljoonasta eurosta 81 miljoonaan, kertoo Talouselämän tuore juttu. --Linkkerpar (keskustelu) 29. joulukuuta 2017 kello 04.30 (EET)[vastaa]

Keskustelussa sivun alussa on kannatusta säilyttäviä kommentteja. Tuskin he huomaavat tulla uudestaan sanomaan mielipidettä, siksi ne pitäisi ottaa huomioon. --Esbogossen (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 17.14 (EET)[vastaa]

Kaivoin näkyviin elokuun ja syyskuun keskustelut. --Jmk (keskustelu) 27. joulukuuta 2017 kello 18.44 (EET)[vastaa]

Paikkakunnan ainoaksi jäänyt moderni ja toimiva elokuvateatteri, jolla on sukuhistorian kautta 70 vuoden ja paikkakunnan elokuvateatterihistorian kautta 90 vuoden historia. Mainitaan kunnan kulttuuripalvelujen Teatteri-sivulla, vaikka onkin vain mitätön toiminimi. Olen samaa mieltä uusimman merkittävyyskeskustelun aloittajan kanssa: tällaisista ei pitäisi luoda yritysartikkeleita. Merkittävä paikallinen kulttuuritoimija. –Kotivalo (keskustelu) 29. joulukuuta 2017 kello 12.51 (EET)[vastaa]
Merkittävä, periaatteessa voidaan yhdistää myös omaksi kappaleekseen artikkeliin Bio Stara kunnes saadaan sisältöä itsenäiseen artikkeliin. Joka tapauksessa minusta on hyvä, että pienempienkin kaupunkien kulttuuritoimijoista (ts. elokuvateatterit, museot jne) on artikkelit. --Zache (keskustelu) 28. joulukuuta 2017 kello 09.30 (EET)[vastaa]
Artikkelin Bio Stara yhdistäminen omaksi kappaleekseen artikkeliin Bio Stara on melko innovatiivinen idea. --Jmk (keskustelu) 30. joulukuuta 2017 kello 18.11 (EET)[vastaa]

Poistoäänestys aloitettu selvyyden vuoksi. --Wähäwiisas (keskustelu) 30. joulukuuta 2017 kello 16.37 (EET)[vastaa]