Kavuri Samba Siva Rao

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kavuri Samba Siva Rao
Dr. Kavuru Sambasiva Rao takes over the charge of Union Minister for Textiles, in New Delhi on June 19, 2013.jpg
Intian tekstiiliministeri
17. kesäkuuta 2013 – 26. toukokuuta 2014
Edeltäjä Anand Sharma
Seuraaja Santosh Kumar Gangwar
Henkilötiedot
Syntynyt 2. lokakuuta 1943 (ikä 77)
Dosapadu, Andhra Pradesh, Brittiläinen Intia
Tiedot
Puolue Intian kansanpuolue
Muut puolueet Intian kongressipuolue (ennen 2014)

Kavuri Samba Siva Rao (s. 2. lokakuuta 1943) on intialainen poliitikko ja liikemies, joka toimi maansa tekstiiliministerinä vuosina 2013–2014. Hänet äänestettiin parlamentin alahuoneeseen ensimmäisen kerran vuonna 1984, jonka jälkeen hän toimi viisi kautta parlamentaarikkona. Yrittäjänä hän aloitti vuonna 1966 perustaessaan rakennusliikkeen nimeltä Progressive Constructions.[1][2]

Rao aikoi erota kongressipuolueesta Manmohan Singhin toisella pääministerikaudella pettyneenä siihen, että hänelle ei tarjottu ministerin paikkaa. Puolueenjohto sai kuitenkin rauhoitettua hänet, jonka vuoksi Rao päätti jättää eroamatta.[1] Rao tunnetaan yhtenäisen Andhra Pradeshin osavaltion kannattajana, jonka vuoksi hän vastusti Telanganan irtautumista Andhra Pradeshista.[2] Kriitikoiden mukaan hänen vastustuksensa itsenäistä Telanganaa kohtaan kumpuaa hänen Hyderabadiin kohdistuvista yritysintresseistään.[1]

Kun Telanganan osavaltio irtautui Andhra Pradeshista vuonna 2014 Rao erosi tekstiiliministerin virastansa.[3] Hän päätti myös vaihtaa puoluetta ja liittyi Intian kansanpuolueeseen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c K.S. Rao, an engineer, industrialist serving fifth term as MP (Profile) Business Standard. 17.6.2013. Viitattu 25.10.2019.
  2. a b K.S. Rao: Union Minister for Textiles Outlook India. 17.6.2013. Viitattu 25.10.2019.
  3. Union minister Sambasiva Rao resigns over Andhra Pradesh bifurcation NDTV. 3.4.2014. Viitattu 25.10.2019.
  4. Kalavalapalli, Yogendra: Congress minister Kavuri Samba Siva Rao joins BJP Livemint. 2.5.2014. Viitattu 25.10.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]