Kastélla (Pireus)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kastélla
Καστέλλα
Kastéllan kaupunginosaa ja kukkula.
Kastéllan kaupunginosaa ja kukkula.
Kaupunki Pireus, Attika, Kreikka
Koordinaatit 37°56′24″N, 23°39′22″E
Lähialueet Mikrolímano, Néo Fáliro, Zéa

Kastélla (kreik. Καστέλλα) eli Profítis Ilías (Προφήτης Ηλίας) on Pireuksen kaupungin kaupunginosa Ateenan metropolialueella Kreikassa. Se sijaitsee Pireuksen koillisosassa Fálironlahden rannalla.[1] [2]

Kastélla käsittää saman alueen kuin antiikin ajan Munikhia. Siihen kuuluu Kastéllan eli Profítis Ilíaksen kukkula, joka oli antiikin aikana linnoitettu kukkula. Nykyisen nimensä se on saanut paitsi linnoituksesta myös kukkulalla olevasta profeetta Elian kirkosta. Nykyaikana alue on tunnettu myös nimellä Dexamení (Δεξαμενή) siellä olevan suuren vesisäiliön mukaan.[1]

Kastéllan kukkulalla on myös muun muassa Veákeion ulkoilmateatteri, johon mahtuu 2 000 katsojaa. Sen puolikaarenmuotoinen katsomo on rakennettu antiikin kreikkalaisten teatterien mallin mukaan. Kastéllaa pidetään usein yhtenä Pireuksen kauneimmista alueista. Kaupunginosassa on sekä 1800-luvulla rakennettuja uusklassisia kartanoita että nykyaikaista rakennuskantaa. Laajasti otettuna Kastéllan kaupunginosaan kuuluu myös Mikrolímanon satama, joka sijaitsee kukkulan kaakkoispuolella.[1][3]

Kastéllan Profeetta Elian (Profítis Ilías) kirkko.
Veákeion ulkoilmateatteri.
  1. a b c Castella Destination Piraeus. Arkistoitu 3.3.2017. Viitattu 20.3.2017.
  2. Kastella Pireas. Arkistoitu 30.3.2017. Viitattu 20.3.2017.
  3. Καστέλλα: Στο μπαλκόνι του Πειραιά In 2 Life. Viitattu 20.3.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]