Kantturaniemen varuskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Matrikkelityyliä eikä tietosanakirjatyyliä, lähdeviitteitä puuttuu.

Kantturaniemen varuskunta (Vainikkalan varuskunta 14.2.1941 saakka) on yksi niistä noin 50 parakkivaruskunnasta, jotka rakennettiin talvisodan jälkeen varusmieskoulutusta antaville suojajoukkoprikaateille ja armeijakuntien erillisille osastoille ehkäisemään Neuvostoliiton yllätyshyökkäystä.

Varuskuntia rakennettiin Salpalinjan tuntumaan Virolahdelta Kemijärvelle saakka.[1] Joukko-osastojen kotivaruskunnat olivat jääneet luovutetulle alueelle ja joukot majoittuivat telttamajoitukseen. Valtiovarainministeriö myönsi varat loppukesästä 1940 yhteensä 200 miljoonaa markkaa 400 upseeriasunnon (k+3h) ja 800 aliupseeriasunnon (k+2h) sekä 58 miljoonaa 1 300 miehistöparakin rakentamiseen.[2] Parakkien avulla joukkojen olisi selviydyttävä ainakin viisi vuotta.

Parakkivaruskuntien rakentaminen alkoi kesällä 1940 pystyttämällä ensin miehistölle majoitusparakkeja ja rakentaminen päättyi keväällä 1941, kun henkilökunnalle rakennetut asuinrakennukset luovutettiin prikaateille. Parakkivaruskunta-termi juontaa juurensa rakennuksien ulkonäköön. Sotatilan johdosta ulkomaankaupan lakatessa kykeni suomalainen puunjalostusteollisuus valmistamaan valmiita parakkien lautaelementtejä, joista joukot itse kokosivat tarvitsemansa parakit. Asuinrakennukset valmisti paikalliset urakoitsijat. Tavoite oli rakentaa majoitustilat 100 000 henkilölle. Lopulta valmistui 3 302 miehistöparakkia ja 615 kantahenkilökunnan asuntoa.[3] Majoitusparakkien lisäksi valmistui myös vartio-, toimisto-, kerho- ja sotilaskoti-, sairaala- sekä varastoparakkeja. Hevosille tehtiin suojia joukon omin toimenpitein. Miehistöparakin koko oli 1200x620 cm ja pinta-ala noin 74 m2. Parakkiin mahtui 40 henkilöä. Parakki tunnettiin koodilla LAHTI 22. Perustukset tehtiin väliaikaisiksi käyttäen kiveä, kalliota, puuarinoita, maata jne. Parakissa oli kamiinalämmitys ja sähkö.[4]

1. Prikaati[5] ryhmittyi Lemille ja prikaatille rakennettiin parakkivaruskunnat Kantturaniemen lisäksi Syntymäisen järven Syntymäniemeen ja Lahnajärven Kesäniemeen.

Varuskunnan nimi oli aluksi Vainikkalan varuskunta. Helmikuun 14. päivänä 1941 annetulla varuskuntakäskyllä numero 12/41 varuskunnan nimi vaihtui Kantturaniemen varuskunnaksi.[6] Varuskunnan maa-alueet käsittivät kaksi tilaa, joista toinen noin kahdeksan hehtaarin tila varsinaisessa Kantturaniemessä ja toinen noin 13 hehtaarin tila Lieslahden niemessä[7]. Käyttöoikeudella laajennettiin toiminta-aluetta. Kantturaniemen varuskuntaan ryhmittyi prikaatin esikunta, I pataljoona, viestikomppania ja huollon osia. II Pataljoona ryhmittyi Kesäniemeen ja patteristo Syntymäniemeen. Jatkosodan uhatessa perustettiin 13. kesäkuuta prikaatin III pataljoona ja prikaatin nimeksi tuli Jalkaväkirykmentti 1 (JR1).[8]

Miehistöparakkien käyttö varuskunnassa jäi lyhyeksi, kun jatkosota[9] syttyi 25. kesäkuuta 1940. Parakit purettiin ja vietiin rintamalle joukkojen käyttöön. Henkilökunnalle ja heidän perheilleen oli rakennettu 19 asuinrakennusta. Neljä rakennuksista oli tyyppiä A2 upseeritaloa ja 14 tyyppiä A1 aliupseeritaloa. Talot olivat kahden perheen paritaloja. Rakennukset oli suunnitellut arkkitehti Elsi Borg Puolustushallinnon rakennustoimistosta.[10] Sodan sytyttyä perheet jäivät edelleen asumaan rakennuksiin rykmentin siirtyessä sodan ajan tehtäviin.

Neuvostoliitto aloitti 4. strategisen iskunsa 9. kesäkuuta 1944 Karjalan kannaksella. Viipuri–Kuparsaari–Taipale-linja (VKT-linja) murtui Valkeasaaressa ja Viipuri menetettiin 20. kesäkuuta. Jatkosodan loppuvaiheessa 29.–30. kesäkuuta 1944 ryhmittyi Kannaksen joukkojen komentajaksi määrätyn kenraaliluutnantti K. L. Oeschin esikunta (KaJoKE) Kantturaniemeen johtamaan torjuntataisteluja Tali-Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmessa[11][12]. Neuvostoliiton hyökkäys torjuttiin.

Rauhan sopimuksen mukaisten joukkojen uudelleen sijoittamisessa parakkivaruskunnat jäivät tarpeettomiksi paitsi Ylämylly ja Kontioranta. Puolustusministeriö luovutti tai myi tarpeettomat parakkivaruskunnat valtion yrityksille, kunnille, järjestöille ja yksityishenkilöille.[13] Kantturaniemen varuskunta toimi Lappeenrantaan sijoitetun kantahenkilökunnan asuntoina 1960-luvulle. Vuonna 1965 Puolustusministeriö myi huutokaupalla jäljellä olevat 12 asuinrakennusta puolustushallinnon henkilöstölle loma-asunnoiksi tai purettaviksi.[14] Kaksi rakennuksista purettiin ja jäljellä olevien omistajat järjestäytyivät Lieslahden lomanviettoalue ry:ksi.[15] Maa-alue säilyi silti Puolustusministeriön omistamana.

Vuonna 2002 valtion järjestäessä uudelleen omistamiensa kiinteistöjen hallintaa siirtyi Kantturaniemen varuskunnan vanha alue Metsähallituksen omistukseen. Lieslahden Lomanviettäjät ry, joksi nimi oli muuttunut, solmi 20 vuoden vuokrasopimuksen Metsähallituksen kanssa vuonna 2004.[16] Tiukat reunaehdot rakennusten omistajuudessa säilyivät. Vuonna 2014 yhdistyksen jäsenyys- ja omistajuusehtoja vapautettiin. Vuonna 2018 yhdistyksen nimeksi tuli Kantturaniemen Varuskunnan Perinneyhdistys ry ja jäsenyys avattiin kaikille yhdistyksen säännöt hyväksyville Suomen kansalaisille. PRH hyväksyi uudet säännöt 10. elokuuta 2018. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on vaalia, ylläpitää ja edistää Kantturaniemessä sijainneiden Puolustusvoimien joukkojen maanpuolustuksellista, kulttuuri- ja sotahistoriallista perintöä, valvoa alueella olevien rakennusten kunnossapitoa sekä toimia alueella olevien rakennusten omistajien yhteisönä.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Puolustusvoimain Pääesikunta Huoltoasasto "Joukko-osastojen ja erillisten osastojen sijoitus armeijakunnissa huhtikuussa 1941"tarvitaan parempi lähde
  2. ↑ Tervasmäki Vilho: Puolustushallinto sodan ja rauhan aikana 1939 - 1978, s. 151. Puolustusministeriö, 1978.
  3. ↑ Puolustusvoimain Pääesikunta, Huolto-osasto, "Majoitustilanne 31.3.1941"tarvitaan parempi lähde
  4. ↑ Puolustushallinnon rakennuslaitos, Arkisto, Miehistöparakin piirustuksettarvitaan parempi lähde
  5. ↑ Sotatieteen Laitoksen Sotahistorian toimisto: Jatkosodan historia 1, s. 61. WSOY, 1988.
  6. ↑ Kansallisarkisto, Perus 7876/4tarvitaan parempi lähde
  7. ↑ Lohkomiskirjat 74096 ja 74044 27.8.1947tarvitaan parempi lähde
  8. ↑ Kansakunta sodassa 1, s 259, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1989
  9. ↑ Zetterberg Seppo: Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 718. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1997.
  10. ↑ Henttonen Maarit: Elsi Borg 1893 - 1958 arkkitehti, s. 89. Suomen rakennustaiteen museo, 1995.
  11. ↑ Seppälä H: Karl Lennart Oesch, Suomen pelastaja, s. 156. Gummerus, 1998.
  12. ↑ Kannaksen joukkojen komentajan Esikunta, sotapäiväkirja, 29.6.1944tarvitaan parempi lähde
  13. ↑ Tervasmäki Vilho: Puolustushallinto sodan ja rauhan aikana 1938-1978, s. 293. Puolustusministeriö, 1978.
  14. ↑ Puolustusvoimain Pääesikunta, Huolto-osasto, Huutokauppapöytä- ja kauppakirjat 1964-1965tarvitaan parempi lähde
  15. ↑ Lieslahden lomanviettoalue, järjestäytymiskokouksen pöytäkirja 24.6.1965tarvitaan parempi lähde
  16. ↑ Metsähallitus, Vuokrasopimus Sopimusnro:  19631tarvitaan parempi lähde
  17. ↑ Patentti- ja rekisterihallitus: PÄÄTÖS. Asiak nro 2018/516764Y, 10.8.2018. tarvitaan parempi lähde
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kantturaniemen_varuskunta&oldid=19535459”