Kansalliskirjallisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansalliskirjallisuus on se osa kansan kirjallisuutta, jossa kansan ominaispiirteet selvimmin ilmenevät.[1] Kansalliskirjallisuus käsittelee kansallista identiteettiä ja on muokannut sitä.[2]

Kansalliskirjallisuuteen luetaan yleensä niin kansakunnan piirissä syntynyt kirjoitettu kirjallisuus kuin suullinen kansanrunouskin. Kansalliskirjallisuuteen on saatettu sisällyttää myös muun muassa historiankirjoitus ja poliittiset kirjoitukset. Toisinaan kansallikirjallisuuden piiriin katsotaan kuuluvan vain tietynkielinen elävä kirjallinen kulttuuri.[2]

Kansalliskirjallisuuden käsitteen muodostuminen liittyi eurooppalaisten kansallisvaltioiden ja nationalismin syntyyn 1700- ja 1800-luvulla. Kansalliskirjallisuuden ideaa kehittivät ja systematisoivat etenkin saksalaiset romantikot kuten Georg Gottfried Gervinus.[2]

1800-luvun Suomessa kansalliskirjallisuuden idea oli merkittävässä asemassa, ja kansallisfilosofi J. V. Snellmanin ohjelmaan kuului kansallishenkeä edistävän kansalliskirjallisuuden luominen. Kansalliskirjallisuuden käsite sai 1900-luvulla Suomessa sotien edellä ja sotienjälkeisinä vuosina erityisen kulttuuripoliittisen merkityksen. Suomessa julkaistiin vuosina 1930–1939 15-osainen teossarja Suomen kansalliskirjallisuus, ja 1940-luvun jälkipuoliskolla Rafael Koskimies julkaisi kolmiosaisen teoksen Elävä kansalliskirjallisuus.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: kansalliskirjallisuus. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus.
  2. a b c d kansalliskirjallisuus Tieteen termipankki. Viitattu 15.8.2019.