Kalliomaluri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalliomaluri
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Tiaismalurit Acanthizidae
Suku: Origma
Laji: solitaria
Kaksiosainen nimi

Origma solitaria
(Lewin, 1808)

Katso myös

  Kalliomaluri Wikispeciesissä
  Kalliomaluri Commonsissa

Kalliomaluri (Origma solitaria)[2] on tiaismalureihin kuuluva lintulaji. Lajia tavataan Australiassa.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliomaluri kasvaa 13–15 cm pitkäksi. Sukupuolet muistuttavat toisiaan ulkonäöltään. Ruumiinrakenteeltaan se on tukevahko ja pitkäpyrstöinen. Lajin pää, selkä ja siivet ovat harmahtavan ruskeat. Otsa ja yläperä ovat punertavammat ja pyrstö on musta. Kalliomalurin kurkku on valkoienn ja rinta sekä vatsa ovat punaruskeat.[3][4][5]

Levinneisyys ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliomaluria tavataan Uudessa Etelä-Walesissä. Lajin elinympäristöä ovat hiekkakivialueiden kivikot, rotkot ja avoimet eukalyptusmetsät. Se liikkuu yksin, pareittain tai muutaman linnun ryhminä. Kalliomalurin ravintoa ovat enimmäkseen hyönteiset, mutta se syö lisäksi esimerkiksi heinien siemeniä. Pesimäkausi on elokuulta tammikuulle. Lintu rakentaa riippuvan pesän sammalista, juurista ja hämähäkinseiteistä luolaan tai rakennukseen. Naaras munii kaksi tai kolme munaa, ja pesintöjä voi olla kauden aikana kaksi.[3][4][5]

  1. BirdLife International: Origma solitaria IUCN Red List of Threatened Species. Version 2023-1. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  2. Kalliomaluri – Origma solitaria Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 20.2.2024.
  3. a b Iain Campbell, Sam Woods, Nick Leseberg: Birds of Australia, s. 244. Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-15727-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.2.2024). (englanniksi)
  4. a b Phil Gregory: Rockwarbler Birds of the World. Cornell Lab of Ornithology. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  5. a b Louise Carter: Rockwarbler Australian Museum. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)