Kaliumdisyanoauraatti
| Kaliumdisyanoauraatti | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | K[Au(CN)2] |
| Moolimassa | 288,11 |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine |
| Tiheys | 3,452 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | 140 g/l (20 °C)[2] |
|
|
|
Kaliumdisyanoauraatti (K[Au(CN)2]) on kalium- ja disyanoauraatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään kullan metallurgiassa ja metallien pinnoituksessa.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa kaliumdisyanoauraatti on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen, erityisesti kuumaan veteen. Kaliumdisyanoauraatti liukenee myös hieman etanoliin. Hapot reagoivat yhdisteen kanssa muodostaen kultasyanidia.[1][2][3][4]
Kaliumdisyanoauraattia muodostuu liuotettaessa kultamalmia kaliumsyanidiliuokseen. Yhdistettä valmistetaan myös kultahydroksidin tai räjähdyskullan ja kaliumsyanidin reaktiolla tai elektrolyysillä.[1][3][4]
- 4 Au + 8 KCN + O2 + 2 H2O → 4 K[Au(CN)2] + 4 KOH
Kaliumdisyanoauraatti on välivaihe kullan puhdistuksessa malmistaan. Yhdistettä käytetään pinnoitettaessa metalliesineitä, esimerkiksi koruja, kullalla elektrolyyttisesti ja elektroniikkateollisuudessa.[1][3][4][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Hermann Renner, Günther Schlamp, Dieter Hollmann, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Josef Rothaut, Klaus Dermann, Alfons Knödler, Christian Hecht, Martin Schlott, Ralf Drieselmann, Catrin Peter & Rainer Schiele: "Gold, Gold Alloys, and Gold Compounds", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Vol. 17, s. 111-112 (englanniksi)
- ↑ a b W. M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–82. 93rd edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1-4398-8049-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.7.2023). (englanniksi)
- ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 478. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 467. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ Ernst Gail, Stephen Gos, Rupprecht Kulzer, Jürgen Lorösch, Andreas Rubo, Manfred Sauer, Raf Kellens, Jay Reddy, Norbert Steier & Wolfgang Hasenpusch: "Cyano Compounds, Inorganic", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Vol. 10, s. 687