Käytännöllinen syllogismi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käytännöllinen eli praktinen syllogismi on käytännöllinen päätelmä, joka on esitetty syllogismin muodossa. Sen mukaisesti tarkoituksellinen toiminta tapahtuu niin, että tekijä tavoittelee jotakin, mitä hän haluaa, ja uskoo, ettei saa sitä, ellei tee jotakin. Tällöin toiminta seuraa johtopäätöksenä annetuista premisseistä.[1] Käytännöllinen syllogismi tarjoaa mallin, jolla ihmisen toimintaa voidaan selittää hänen pyrkimyksistään käsin.[2][3]

Käytännöllisen syllogismin ajatus on peräisin Aristoteleelta, joka käsitteli sitä erityisesti teoksessaan Nikomakhoksen etiikka (kirja VII, luku 3). Aristoteleen mukaan käytännöllisessä päätöksenteossa ja toiminnassa yhdistyvät aistihavainto (aisthesis); järki tai ymmärrys (nous); ja käytännöllinen viisaus (fronesis). Aristoteleen käytännöllisen syllogistiikan kuvaus ei kuitenkaan ole yhtä täsmällinen kuin teoreettisen syllogistiikan kuvaus teoksessa Ensimmäinen analytiikka,[4] ja siitä on erilaisia tulkintoja.

Käytännöllisen syllogismin yleinen muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytännöllisessä syllogismissa on syllogismin yleisen muodon mukaisesti kaksi premissiä ja johtopäätös. Ensimmäinen premissi, arvopremissi, on ensisijainen premissi, ja osoittaa, että jotain tulisi yleisesti tehdä tai välttää. Aristoteleen mukaan kyseessä oli yleinen käsitys tai arvostelma, joka sanoo, että ”tällaisen ihmisen tulisi tehdä tällainen teko”. Toinen premissi, uskomuspremissi, on toissijainen premissi. Se koskee tosiasioita, ja kertoo, sijoittuuko kulloinkin kyseessä oleva yksittäistapaus arvopremissin alaisuuteen. Aristoteleen mukaan kyseessä oli partikulaarinen käsitys tai arvostelma, joka sanoo, että ”tämä on tällainen teko ja minä olen tällainen ihminen”. Syllogismin johtopäätöksena on itse toiminta.[5][6]

Positiivinen syllogismi:

X haluaa, että T (arvopremissi)
X uskoo, että A on hyvä keino T:n saamiseksi aikaan (episteeminen premissi eli uskomuspremissi)
–––
X tekee A:n. (toiminta)[2]

Negatiivinen syllogismi:

X ei halua, että T
X uskoo, että A on hyvä keino T:n saamiseksi aikaan
–––
X ei tee A:ta.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Positiivinen syllogismi:

Pekka haluaa oppia filosofiaa.
Pekka uskoo, että hän oppii filosofiaa parhaiten käymällä säännöllisesti filosofian luennoilla.
–––
Pekka käy filosofian luennoilla.[2]

Negatiivinen syllogismi:

Pekka ei halua kuolla keuhkosyöpään.
Pekka uskoo, että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää.
–––
Pekka lopettaa tupakoinnin.

Käytännöllinen syllogismi ja akrasia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytännöllinen syllogismi liittyy Sokrateen opetukseen, jonka mukaan ihminen, joka tietää mikä on oikein, myös toimii oikein. Aristoteles otti etäisyyttä tähän ajatteluun, ja pyrki selvittämään, miksi ihmiset kuitenkin usein syyllistyvät heikkoluonteisuuteen (akrasia).[7] Jotkut ovat myöhemmin tulkinneet akrasian johtuvan siitä, että heikkoluonteinen ihminen hairahtuu käytännöllisen syllogismin premisseissä esimerkiksi tietämättömyyttään. Aristoteleen mukaan akrasia oli kuitenkin nimenomaan luonteen heikkoutta, ei tietämättömyyttä.

Erään perinteisen tulkinnan mukaan yksittäistapauksessa halu tehdä jotain voi olla niin voimakas, että se peittää alleen toissijaisen eli uskomuspremissin, vaikka ensisijainen eli arvopremissi käskeekin olemaan tekemättä kyseistä asiaa.[5][8] Tällöin esimerkiksi henkilö, joka on päättänyt lopettaa tupakoinnin, voi kuitenkin yksittäistapauksissa (myös toistuvasti) langeta savukkeeseen. Aristoteleen mukaan ei kuitenkaan ollut mahdollista, että henkilö valitsisi tietoisesti toisin kuin mitä järki suosittaa.[1]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Knuuttila, Simo: ”Aristoteles”, teoksessa Korkman, Petteri; Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja, s. 68. Tampere: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.
  2. a b c Kauppinen, Antti: Tietoteoria helsinki.fi. Viitattu 12.2.2008.
  3. Broadie, Alexander: The Practical Syllogism. Analysis, Oct., 1968, 29. vsk, nro 1, s. 26-28. Artikkelin verkkoversio.
  4. Shiner, Roger A.: Aisthēsis, nous and phronēsis in the practical syllogism. Philosophical Studies, November, 1979, 36. vsk, nro 4, s. 377-387. Artikkelin verkkoversio.
  5. a b Omelyanchyk, Valentyn: How to reason about akratic action practically? Lecture Notes in Computer Science.
  6. Aristoteles: Sielusta 434a15-20.
  7. Schiller, F. C. S.: Aristotle and the Practical Syllogism. The Journal of Philosophy, Psychology and Scientific Methods, Nov. 22, 1917, 14. vsk, nro 24, s. 645-653. Artikkelin verkkoversio.
  8. Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka 1147b9-18.