Jyväskylän Komeetat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Komeetat
Jyväskylän Komeetat logo.gif
Koko nimi Jyväskylän Komeetat
Perustettu 17. tammikuuta 2010
Kaupunki Jyväskylä
Kenttä Comets’ Park
Sarja Kakkonen
Sarjataso 3.
Värit          
Puheenjohtaja Ilkka Laakso[1]
Päävalmentaja Babatunde Wusu[2]

Jyväskylän Komeetat on vuonna 2010 perustettu jyväskyläläinen jalkapalloseura.[3] Sen miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2022 Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa, jonne se nousi edelliskauden päätteeksi.[4][5] Joukkueen kotikenttä on seuran oma, vuonna 2017 valmistunut Comets’ Park.[6]

Komeetat keskittyy lasten ja junioripelaajien jalkapalloon.[7] Sillä on kolme miesten joukkuetta, toistakymmentä poikien ikäkausijoukkuetta sekä lukuisia tyttöjen juniorijoukkueita.[3] Komeettoihin kuuluu vajaat 500 lisenssipelaajaa.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyväskylän Komeettojen toiminta käynnistyi 17. tammikuuta 2010 Yliopiston biologian laitoksella järjestetystä kokouksesta, jossa yksimielisesti päätettiin perustaa uusi yhdistys joka tarjoaisi laadukasta toimintaa jyväskyläläisille jalkapallojunioreille. Kokoukseen osallistuneet olivat tuohon asti olleet mukana jyväskyläläisen FC Blackbirdin 1997–2002 syntyneiden juniorijoukkueissa.[9]

Uuden seuran nimestä järjestettiin äänestys, jossa ehdolla olivat Komeettojen lisäksi esimerkiksi Jyväskylän Liekki (FC Flame), Kymppifutis, Jyväskylän Pallo-Haukat, Jyväskylän Parsa, Jyväs-Futis 2010, Jyväskylän Kanuunat, ja Pallas JKL. Nimestä ei päästy selvyyteen vielä tammikuun aikana, mutta lopulta nimeksi valittiin Komeetat. Perustamisvaiheessa päätettiin myös seuran värit. Pelipaidan turkoosinsinisen sävyn esikuvana oli Argentiinan maajoukkueen paita. Sen myös koettiin sopivan komeettateemaan, eikä lähialueen muilla seuroilla ollut vastaavia värejä.[9]

Seura perusti aluksi neljä juniorijoukkuetta.[4] Vuonna 2020 sillä oli joukkueita 2013 syntyneistä lähtien.[9]

Komeettojen edustusjoukkue voitti kaudella 2019 Nelosen mestaruuden ja nousi Kolmoseen.[8] Kauden 2021 päätteeksi joukkue nousi Kakkoseen voitettuaan Kolmosen Itä-Suomen AC-lohkon. Nousu varmistui, kun samassa Palloliiton nousukaaviossa olleen Pohjanmaan lohkon voittaja, vaasalainen Sundom IF, ei ottanut Kakkosen paikkaa vastaan.[4] Iso osa Komeettojen joukkueesta pelasi Kolmosen ohessa myös A-nuorten SM-sarjaa.[8]

Stadion[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuralla on oma kenttä, Comets’ Park, joka sijaitsee Kotalammen urheilupuistossa.[9] Kenttä valmistui vuonna 2017, mistä lähtien sinne ovat keskittyneet Komeettojen peli- ja harjoitustapahtumat.[6] Syksyllä 2018 huoltorakennukseen valmistuivat seuran toimisto ja kokoustilat.[8]

Muu toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komeetat järjestää jalkapalloturnauksia, joista merkittävin on poikajunioreille järjestettävä Comets Cup. Vuonna 2020 siihen osallistui 160 joukkuetta.[9] Seura järjestää myös Comets-liigaa, joka on suunnattu työ- ja kaveriporukoille.[10] Yhdessä Palokan Riennon kanssa Komeetat järjestää kesäisin Valioliiga-jalkapallokoulun aloitteleville junioreille.[11] Kouluissa ja päiväkodeissa Komeetat järjestää kerhotoimintaa.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhteystiedot Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  2. Edustusjoukkue / A juniorit Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  3. a b Seura Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  4. a b c Komeetat nousee Kakkoseen Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  5. Jyväskylän Komeetat juhlii sarjanousua jalkapallon Kakkoseen, vaikka virallista se ei vielä illalla ollut – Vuosien juniorityö tuottaa nyt tulosta Keskisuomalainen. Viitattu 31.10.2021.
  6. a b Comets Park Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  7. Toiminta-ajatus Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  8. a b c d Jyväskylän Komeetat Ry Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  9. a b c d e Seuran historia Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  10. Comets League Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  11. Valioliiga Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.
  12. Kerhotoiminta Komeetat.fi. Jyväskylän Komeetat Ry. Viitattu 31.10.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]