Junagadhin ruhtinaskunta
| Junagadhin ruhtinaskunta |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Pääkaupunki | Junagadh | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 3 337 km² km² | ||
| Edeltäjä(t) | Suurmogulien valtakunta | ||
Junagadhin tai Junagarhin ruhtinaskunta oli muslimihallitsijoiden johtama ruhtinaskunta Intian nykyisen Gujaratin osavaltion alueella. Ruhtinaskunta oli alisteinen brittiläiselle Intialle vuodesta 1821, ja se liitettiin Intiaan vuonna 1948 Intian jaon yhteydessä vastoin hallitsijansa pyrkimyksiä liittyä Pakistaniin. Liitos on myöhemmin ollut kiistakapula Intian ja Pakistanin välillä.
Maantiede ja väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Junagadhin ruhtinaskunta sijaitsi nykyisessä Intian osavaltiossa Gujaratissa. Sen pääkaupunki oli Junagadh. Ruhtinaskunnasta länteen sijaitsi Arabianmeri ja sen rannikolla Veravalin satamakaupunki. Girnarin kukkuloilla sijaitsi useita hindulaisia ja jainalaisia temppeleitä. Osa ruhtinaskuntaa oli myös Girin metsä, joka on myöhemmin tunnettu viimeisenä aasianleijonan esiintymisalueena. Pinta-alaa ruhtinaskunnalla oli noin 3 337 km².[1]
Vuonna 1941 ruhtinaskunnan asukasluku oli 670 719. Junagadhin hallitsijat olivat muslimeja, ja koko väestöstä muslimeja oli vuonna 1941 noin 20 %. Valtaosa asukkaista oli hinduja.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Junagadh oli radžputien tukikohta vuoteen 1467 saakka, jolloin alue liitettiin Gujaratin sulttaanikuntaan. Gujarat liitettiin puolestaan Suurmogulien valtakuntaan vuonna 1590. Osana valtakunnan suba-aluetta Junagadhia hallitsi paikallinen fawdžar. Yksi heistä oli Šer Khan Babi. Afgaanitaustainen Babi oli värväytynyt suurmogulien palvelukseen ja nousi asemaansa karkotettuaan valtakunnan sisäistä hajanaisuutta hyväksi käyttäen aikaisemman fawdžarin vuosina 1737–1738. Šer Khan Babi perusti oman Babi-dynastiansa, ja hänen onnistui pitää loitolla tuolloin laajoja sotia käyneet marathat. Hänen kuollessaan vuonna 1758 häntä seurasi hänen poikansa Muhammad Mahabat Khan I. Tämä hallitsi 12 vuotta, minkä jälkeen valtaan nousi hänen poikansa Muhammad Hamid Khan.[1]
Muhammad Hamid Khanin onnistui vakiinnuttaa Babi-dynastian asema kukistamalla sen viimeiset kilpailijat. Hän myös alisti alueen pienempiä ruhtinaskuntia, kuten Manawadarin ja Mangrolin, Junagadhin yliherruuden alle vuonna 1810. Tähän olivat vaikuttaneet britit Itä-Intian kauppakomppanian kautta. Heidän vaikutuksensa alueen sisäisiin asioihin jatkoi kasvuaan myöhempinä vuosina vielä ennen Suurmogulien valtakunnan romahtamista vuonna 1857. Muhammad Hamid Khan kuoli vuonna 1811, ja hänen seuraajansa tunnusti brittien herruuden vuonna 1821.[1]
Junagadhilla oli myöhemmin brittien alaisuudessa useita hallitsijoita. Vuonna 1892 valtaan nousi Muhammad Rasul Khan, joka tuli tunnetuksi uudistuksistaan. Hän perusti esimerkiksi kouluja, kirjastoja, museon ja nykyaikaisen sairaalan. Hänen johdollaan ruhtinaskunta alkoi myös suojella alueen historiallisia kohteita. Esimerkiksi Somnathin temppeliä kunnostettiin valtion kustannuksella. Hänen kuollessaan vuonna 1911 hänen poikansa Muhammad Mahabat Khan III oli alaikäinen, joten ruhtinaskuntaa hallitsivat sijaishallitsijana brittiläisen Intian virkamiehet. Täyden vallan hän sai aikuistuttuaan vuonna 1920. Vuonna 1943 ruhtinaskuntaan liitettiin osana hallinnollisia uudistuksia Sardargarh ja Baniwah, sekä muita pienempiä alueita.[1]
Intian brittiläisvallan päättyessä vuonna 1947 Intia jaettiin Intian ja Pakistanin valtioihin. Ruhtinaskuntien hallitsijoilla oli periaatteessa oikeus valita, kumpaan maahan he liittyisivät. Junagadhin hallitsija päätti ruhtinaskunnan liittyvän Pakistaniin. Intia vastusti tätä, ja vielä samana vuonna marraskuussa sen joukot miehittivät Junagadhin[1] kohdaten vain vähäistä vastarintaa ruhtinaskunnan joukoilta. 15. tammikuuta 1948 järjestettiin kansanäänestys, jossa suuri enemmistö äänesti Intiaan liittymisen puolesta.[2] Ruhtinaskunnan viimeinen hallitsija pakeni Pakistaniin, jossa hän kuoli vuonna 1960. Pakistan kiisti liitoksen laillisuuden.[1] Sen yritykset vuonna 1948 saada Yk:n turvallisuusneuvosto puuttumaan asiaan eivät tuottaneet tulosta, mutta esimerkiksi pakistanilaisissa koulukirjoissa alue esitettiin kartoissa osana Pakistania vuoteen 1960 saakka.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g B. Lewis, Ch. Pellat and J. Schacht. Assisted by J. Burton-Page, C. Dumont ja V.L. Ménage: Encyclopaedia of Islam, Volume II (C-G), s. 597-598. Brill, 1991. ISBN 9789004070264 (englanniksi)
- ↑ a b Srinath Raghavan: War and Peace in Modern India, s. 61-64. Palgrave Macmillan, 2010. ISBN 978-0-230-27751-9 (englanniksi)