Laajasalon murha

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jukka Romppainen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laajasalon murha on henkirikostapaus, joka tapahtui Helsingin Laajasalossa vuonna 2014. Murhan uhriksi joutui lokakuisena iltana ulkona olleeseen tilanteeseen puuttunut 58-vuotias nainen. Poliisi esitti pian kiinniotettavaksi kokoomusnuorten 28-vuotiaan Helsingin piiripäällikön Jukka Romppaisen. Romppainen tunnusti teon. Murhan uhri asui samassa kerrostalossa tekijän kanssa.[1]

Romppaisen teko johtui raivosta, joka hänelle aiheutui kun nainen puuttui koiria ulkoiluttamassa olleen Romppaisen huonoon tyttöystävänsä koirien kohteluun. Hallitsemattoman raivon kohteena oli satunnainen uhri, jota Romppainen ei tuntenut entuudestaan. Syyttäjän mukaan Romppainen puri uhriaan useasti[2]. Ruumis löydettiin merestä Laajasalon öljysatamasta. Nainen ei ollut ulkoiluttamassa koiraa, sillä lemmikki löytyi hänen asunnostaan.[3]

Tapaus oli poliisille hankala, sillä tekijä ja uhri eivät tunteneet entuudestaan, eikä tiedetty mistä tapahtumat olivat saaneet alkunsa.[4] Murhatapaus sai suuren huomion, sillä Romppainen oli tapahtuma-aikaan Helsingin Kokoomusnuorten toiminnanjohtaja.[5] Kokoomuspuolueen johtoa informoitiin tapahtuneesta ja silloinen kokoomuksen puheenjohtaja ja pääministeri Alexander Stubb oli tietoinen tapahtuneesta.[6]

Romppainen sai teosta elinkautisen. Hovioikeus vahvisti rangaistuksen vuonna 2016.[7]