Juho Talvitie

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juho Simo Talvitie (käytti Saksassa oloaikanaan peitenimeä Tallwitz), (13. toukokuuta 1887 Lapua - 1. huhtikuuta 1950) oli suomalainen jääkärieläinlääkintäeversti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Fredrik Talvitie ja Amanda Justiina Mäki-Kihniä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Alma Elina Mäkelän kanssa.[1][2] Pappi, kirjailija ja päätoimittaja Simo Talvitie oli heidän poikansa.[3]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvitie kävi seitsemän luokkaa Kokkolan suomalaista yhteiskoulua ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta vuonna 1907 ja liittyi Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Saksassa Hannoverin eläinlääkärikorkeakoulussa ja Sveitsissä Bernin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa talvilukukauden vuosina 1910–1911. Hän suoritti Hannoverissa eläinlääkärikandidaattitutkinnon vuonna 1910 ja eläinlääkärintutkinnon vuonna 1912 ja sai eläinlääkärin paperit Suomessa vuonna 1912. Hän oli vuosina 1923–1926 opiskelemassa ulkomailla lääketieteen opintojensa lisäksi hän oli kuunteluoppilaana suomalaisille upseereille järjestetyillä sotakorkeakoulukursseilla Berliinissä vuosina 1923–1925. Hän suoritti lääketieteen kandidaattitutkinnon vuonna 1923 ja lääketieteen loppututkinnon Berliinin yliopistossa vuonna 1926.[1][2]

Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvitie työskenteli opintojensa jälkeen Vaasan läänin hevosjalostusyhdistysten liiton konsulenttina ja sihteerinä vuosina 1912 – 1913 sekä Lapuan kunnan eläinlääkärinä vuosina 1913–1916, mistä tehtävästä hänet erotettiin 8. marraskuuta 1916 Vaasan läänin kuvernöörin päätöksellä, koska oli osallistunut jääkäriliikkeeseen värvärinä Pohjanmaalla ja joutui pakenemaan santarmeja Merenkurkun yli Ruotsiin maaliskuussa 1916.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvitie jatkoi pakomatkaansa Ruotsista edelleen Saksaan, missä hän liittyi vapaaehtoisena sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 21. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, mistä hänet komennettiin 6. marraskuuta 1916 eläinlääkintäupseeriksi itärintamalla toimineeseen 6. Reservidivisioonan hevossairaalaan.[1][2]

Saksan itärintamalta hänet siirrettiin länsirintamalle divisioonan mukana huhtikuussa vuonna 1917 Verduniin, missä hän työskenteli edelleen eläinlääkintiiupseerina divisioonan hevossairaalassa. Länsirintamalta hänet palautettiin takaisin pataljoonan yhteyteen elokuussa 1917 ja komennettiin Riikaan sijoitettuun kenttähevossairaalaan joulukuussa 1917 ja oli tehtävässä aina siihen saakka kun hänet kotiutettiin muun pataljoonan mukana helmikuussa 1918.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Talvitie saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan väliaikaisen lääkintähallituksen käyttöön 9. maaliskuuta 1918 ja nimitettiin 29. maaliskuuta 1918 alkaen armeijan ylieläinlääkäriksi. Hän toimi Päämajassa Saniteettilaitoksen alaisen sotilaseläinlääkintätoimiston päällikkönä, mistä tehtävästä hänet vapautettiin hänen omasta pyynnöstään sisällissodan jälkeen 3. heinäkuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen Talvitie siirtyi Suomen senaatin sota-asiaintoimituskunnan eläinlääkintäosaston (tunnettiin myöhemmin nimellä Sotaministeriön eläinlääkintäosasto) toimistopäälliköksi, mistä hänet siirrettiin edelleen 1. tammikuuta 1921 Ratsuväkiprikaatin eläinlääkäriksi. Sotaväen ylieläinlääkäriksi hänet nimitettiin 19. tammikuuta 1927 ja hänet määrättiin samalla toimimaan 6. helmikuuta 1931 alkaen puolustusministeriön eläinlääkintätoimiston päällikkönä. Sotaväen hevoshuollon tarkastajaksi (yliremonttiupseeri) hänet nimitettiin 1. tammikuuta 1927.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvitie osallistui talvisotaan armeijan ylieläinlääkärinä ja hevoshuollon tarkastaja, missä tehtävässä jatkoi myös välirauhan aikana. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Kotijoukkojen ylieläinlääkäriksi, missä tehtävässä hän oli sodan loppuun saakka, jolloin siirtyi puolustusministeriöön, missä toimi puheenjohtajana useassa ministeriön asettamassa toimikunnassa. Hänet on haudattiin Lapuan jääkärihautaan.[2]

Opetustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvitie toimi hippologian tuntiopettajana Kadettikoulussa vuosina 1919–1921 ja 1927–1928.[1][2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen upseeriliiton johtokunnan jäsenenä Talvitie toimi vuonna 1920 ja jäsenenä valtion komiteassa, joka vuosina 1920–1921 valmisti asetusehdotuksen tarttuvien kotieläintautien ehkäisemisestä sotalaitoksessa. Berliinin suomalaisen ylioppilasyhdistyksen perustajana ja puheenjohtajana vuosina 1924–1926 sekä Berliinin ulkomaalaisten ylioppilasyhdistysten valtuuskunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1924–1926. Hevostalous-lehden toimituskunnan jäsenenä hän toimi vuodesta 1928 alkaen.[1][2]

Hän toimi puheenjohtaja valtioneuvoston asettamassa komiteassa, joka vuosina 1928–1929 valmisti ehdotuksen armeijan ja maatalouden tarkoitusperiä palvelevan hevossiittolan perustamisesta maahan sekä kantaeskadroonien siirtämisestä sen yhteyteen. Puolustusministeriön vuonna 1930 asettamien armeijan ratsastusopetuksen käytännöllistä järjestämistä suunnitelleiden sekä ajo-ohjesääntöä ja hevoshuoltokäsikirjaa laatineiden toimikuntien puheenjohtajana hän myös toimi. Valtion hevossiittolan rakennustoimikunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1931–1938 ja lain edellyttämänä siittolan johtokunnan jäsenenä vuodesta 1937 alkaen. Talvitie toimi myös valtioneuvoston vuonna 1936 asettaman niin sanotun palveluskoirakomitean puheenjohtajana ja 1938 asetetun niin sanotun hevosvarustekomitean jäsenenä. Jääkäriliiton Helsingin alaosaston puheenjohtajana hän toimi vuosina 1939–1950 ja jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuodesta 1950.[1][2]

Tieteellinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvi tie teki vuosina 1923–1926 tieteellisiä tutkimuksia aiheesta verisuonet arvessa.[1][2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j k l Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on 1994, s. 959-960. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.