John Harrison
John Harrison (24. maaliskuuta 1693 – 24. maaliskuuta 1776) oli englantilainen kelloseppä, joka keksi turvalliset valtameripurjehdukset mahdollistavan riittävän tarkan kronometrin. Tarkkoja kelloja oli toki ollut jo aiemminkin, mutta niiden käynnin säätö perustui heiluriin, eivätkä ne siten olleet soveliaita laivoissa käytettäviksi. Laivan keskeytymättömät liikkeet vaikuttavat lisäksi myös liipotin- ja ankkurimekanismien ym. tavanomaisten ratkaisujen käyntinopeuteen ja tästä aiheutuva kellon näyttämän enenevä virhe lisää samassa suhteessa virhettä sekstanttia käyttäen tapahtuvassa pituuspiirin määrityksessä.
Hänen 1726 kehittämässään kompensaatioheilurissa messinki ja teräs kompensoivat toistensa lämpölaajenemisen. Vuonna 1735 keksimällään kronometrillä hän voitti 20 000 punnan palkkion meriministeriöltä, sillä laitteen avulla pituuspiiri pystyttiin määrittämään 50 kilometrin tarkkuudella.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Salonen, Lippo; Salonen Sirkka: Kuka teki mitä, s. 110. Otava, 1991. ISBN 951-1-11326-7.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sobel, Dava: Longitudi. ((Longitude: The true story of a lone genius who solved the greatest scientific problem of his time, 1995.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Art House, 1996. ISBN 951-884-193-4.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Harrison Wikimedia Commonsissa
|