John Bigham

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

John Charles Bigham, 1. Merseyn varakreivi (3. elokuuta 18403. syyskuuta 1929) oli brittiläinen juristi ja poliitikko. Toimittuaan aluksi menestyvänä lakimiehenä, ja sittemmin vähemmän menestyvänä poliitikkona, hänet nimitettiin tuomariksi, erikoisalanaan markkinaoikeus.

Eläkkeelle jäämisen jälkeen Mersey toimi edelleen aktiivisena julkisissa asioissa, ja hänet muistetaan parhaiten Board of Traden virallisista tutkimuksista höyrylaivojen, erityisesti RMS Titanicin, RMS Lusitanian, ja RMS Empress of Irelandin, onnettomuuksien syiden selvittämiseen.

Titanic -tutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1912 Mersey sai suurimman kunniansa, kun Herbert Henry Asquithin hallituksen lordikansleri lordi Loreburn nimitti hänet RMS Titanicin uppoamisen syitä selvittävän komission johtoon. Hänen toimintaansa tehtävässä kritisoitiin sanomalla, että hän oli puolueellinen Board of Tradea ja suuria laiva-yhtiöitä kohtaan ja vähemmän kiinnostunut selvittämään turman syitä.

Seuraavana vuonna Mersey toimi SOLAS-sopimuksen luoneen kansainvälisen kokouksen puheenjohtajana. Vuosina 1914-1915 hän toimi vielä kolmen laivan – RMS Empress of Irelandin, Falaban ja RMS Lusitanian – onnettomuustutkintalautakuntien puheenjohtajana. Viimeksi mainitussa tapauksessa Mersey on niiden joukossa, joita salaliittoteoreetikot pitävät osallisena salailuun turman oikeasta syystä. Merseyn elämäkerran kirjoittajan Hugh Mooneyn mukaan nämä epäillyt ovat vain otaksumia, mutta että "tutkinnan tulos (joka asetti turman syyn täysin Saksalle) oli epäilemättä poliittisesti motivoitunut.[1] Mersey kohotettiin Ison-Britannian aateliskalenterissa paronista varakreiviksi vuonna 1916.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mooney, Hugh. "Bigham, John Charles, first Viscount Mersey (1840–1929)", Oxford Dictionary of National Biography, Oxford University Press, 2004; online edition, toukokuu 2006, luettu 28. huhtikuuta 2011
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:John Bigham, 1st Viscount Mersey