Johannes Ojansuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johannes Ojansuu (s. 1961) on suomalainen filosofi, filosofian opettaja ja kirjailija. Hänen keskeisiin teemoihinsa kuuluvat filosofisen antropologian, filosofisen psykologian sekä uskonnonfilosofian kysymykset. Kirjoissaan hän on käsitellyt muun muassa ihmisen tietoisuutta niin sanottuna raja-suhteena ja sen merkitystä uskonnolliselle suuntautuneisuudelle sekä kysymystä ihmisluonnon arkaaisesta (arche) perustasta suhteessa kulttuuriin. Ojansuun tutkimustyö liikkuu filosofisen antropologian ja mielenfilosofian risteyskohdassa.

Hän on toiminut filosofian opettajana Hämeenlinnassa vuodesta 1993 sekä kouluttajana muun muassa Tampereen yliopistossa ja Kriittisessä Korkeakoulussa.

Ojansuu palkittiin runoistaan 1991 J.H. Erkon palkinnolla sekä aforismeistaan kunniamaininnalla Valtakunnallisessa aforismikilpailussa vuonna 2005.[1] Hämeen taidepalkinnon hän sai 2005. Hän on ollut perustamassa myös Juhani Peltosen kirjallisuusseuraa sekä toiminut Hämeen taidetoimikunnassa kirjallisuuden edustajana vuosina 1997–2003.

Ojansuu on tullut tunnetuksi myös hämeenlinnalaisen kulttuurifoorumin Perjantai-Parlamentin vetäjänä, jossa hänen vieraanaan on ollut lukuisia valtakunnallisia kulttuurivaikuttajia.[2] Lisäksi hän on järjestänyt lapsille suunnattuja filosofisia keskusteluja.

Ojansuun entinen puoliso on entinen Vihreän liiton kansanedustaja Kirsi Ojansuu-Kaunisto, ja heillä on kolme lasta.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]