Johan Rusanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johan Rusanen
Henkilötiedot
Muut nimet Johan Leonard Rusanen
Syntynyt14. maaliskuuta 1895
Paltamo
Kuollut8. huhtikuuta 1977 (82 vuotta)
Jääkäri
Korkein sotilasarvo jääkärimajuri

Johan Leonard Rusanen (14. maaliskuuta 1895 Paltamo8. huhtikuuta 1977)[1] oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Vilho Rusanen ja Anna Maria Kemppainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Olga Kovalaisen kanssa. Olga kuoli vuonna 1928 ja toisen kerran hän avioitui vuonna 1929 Hilma Vartiaisen kanssa.[2][3]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän kävi kansakoulun ja Kainuun kansanopiston vuosina 1913–1914 ja toimi kauppa-apulaisena Paltamossa. Hän suoritti yksityisesti keskikoulukurssin Iin yhteiskoulussa vuonna 1930. Reserviupseerikoulun hän suoritti vuonna 1928, suojeluskuntaupseerikurssin 1922, konekiväärikurssin 1924, taktiikan soveltamiskurssin 1925, komppanianpäällikkökurssin vuonna 1930 ja luutnanttikurssin hän suoritti vuonna 1937 Suojeluskuntain päällystökoulussa. Suojeluskuntajärjestön talvitoimintakurssin hän suoritti Sotkamossa vuonna 1933. Pataljoonan komentajakurssin hän suoritti Tuusulassa vuonna 1943.[2][3]

Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä paltamolainen kauppa-apulainen liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 10. syyskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin pataljoonan 3. komppaniaan 1. maaliskuuta 1917.[2][3]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 6.Jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella jossa hän haavoittui 3. huhtikuuta 1918.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 2. Jääkärirykmentissä, jonka nimi vaihdettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi. Hän toimi joukkueen varajohtajana 6. komppaniassa ja 15. heinäkuuta 1918 alkaen saman komppanian vääpelinä. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön. Hänet sijoitettiin suojeluskuntajärjestössä 15. helmikuuta 1919 alkaen Paltamon suojeluskunnan paikallispäälliköksi, josta hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1925 Kajaanin (myöhemmin Kainuun) suojeluskuntapiirin 6. alueen ja 1. helmikuuta 1933 alkaen 8. alueen päälliköksi.[2][3]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisotaan hän osallistui Kenttätäydennysprikaatissa Vehasen Pataljoonassa komppanianpäällikkönä, jossa tehtävässä hän haavoittui Suomussalmella 14. joulukuuta 1939. Haavoistaan parannuttuaan hän toimi Kutsunta-asiainupseerina Kainuun suojeluskuntapiirissä. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä kunnes myöhemmin hänet Kainuun suojeluskuntapiirin aluepäälliköksi. Jatkosotaan hän osallistui Jalkaväkirykmentti 31:n (JR 31) 3. pataljoonassa komppanianpäällikkönä. Hän toimi myös myöhemmin pataljoonassa adjutanttina ja komentajan sijaisena. Jatkosodassa hän osallistui taisteluihin Omeliassa, Tsirkka-Kemissä, Rukajärvellä ja Ontajoella. Vuonna 1943 hänet siirrettiin Lieksan varuskunnan päälliköksi ja edelleen vuonna 1944 Repolan varuskunnan ja huoltokeskuksen päälliköksi. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944 ja joutui syytteeseen ns. asekätkentäjutussa.[2][3]

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotien jälkeen hän toimi Paltamon Palovakuutusyhtiön hankinta-asiamiehenä sekä Henkivakuutusyhtiö Salaman asiamiehenä.[2][3]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän toimi Kainuun suojeluskuntapiirin piiriesikunnan jäsenenä vuonna 1919 ja kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1922–1928 sekä kunnialautakunnan jäsenenä vuosina 1934–1937. Paltamon kunnanvaltuuston jäsenenä hän toimi vuosina 1923–1937 ja puheenjohtaja vuosina 1929–1937. Paltamon urheilijain puheenjohtajana hän toimi vuosina 1926 – 1937 ja Kainuun hiihtoseuran perustajajäsenenä ja johtokunnan jäsenenä vuosina 1932–1933 sekä Kainuun urheilupiirin johtokunnan jäsenenä vuosina 1923–1927. Kainuun nuorisoseurojen keskusseuran sihteerinä hän toimi vuosina 1915–1916, 1921–1922 ja esimiehenä vuonna 1924. Paltamon kunnanvaltuuston puheenjohtajana hän toimi vuosina 1938–1943 ja kunnallislautakunnan puheenjohtajana vuosina 1945–1948. Paltamon Urheilijain puheenjohtajana hän toimi vuosina 1945 – 1955. Vapaussoturien Huoltosäätiön osaston puheenjohtajana hän toimi vuosina 1960–1970.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johan Leonard Rusanen Genealogia.fi. Arkistoitu 28.7.2021. Viitattu 28.7.2021.
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975