Jiří Kolář

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jiří Kolář 1979
Kuva: Hana Hamplová.
Jiří Kolářin nimikirjoitus

Jiří Kolář (s. 24. syyskuuta 1914 Protivín – k. 11. elokuuta 2002) oli tšekkoslovakialainen runoilija, kuvataiteilija, kääntäjä ja toimittaja.

Kolář syntyi Protivínin pikkukaupungissa, josta perhe muutti vuonna 1922 Prahan lähellä olevaan hiili- ja terästeollisuuskaupunkiin, Kladnoon. Kolář oppi ensin puusepän ammatin ja on ansainnut elantonsa varsin sekalaisissa muissakin töissä.

Ystäviensä kehotuksesta hän vei ensimmäisen runokokoelmansa kustantajalle vuonna 1941. Tästä alkoi taiteilijanura. Vuonna 1942 hän perusti ystäviensä kanssa Ryhmä -42:n, jonka lähtökohta oli uteliaisuus todellisuutta kohtaan.

Kolářin allekirjoitettua toisinajattelijoiden Peruskirja 77 -vetoomuksen hänen teoksiaan alettiin tuhota ja hänen täytyi lähteä maanpakoon. Vuonna 1982 hänet tuomittiin poissa olevana vuodeksi vankilaan ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Hän asettui asumaan Pariisiin, mutta joutui odottamaan viisi vuotta ennen kuin hänen vaimonsa Bĕla Kolárová pääsi hänen luokseen.

Kolář perusti taidelehden, Revue K:n, jossa kerrottiin tšekkiläisten emigranttitaiteilijoiden töistä. Vuonna 1984 hän sai Ranskan kansalaisuuden.

Vallanvaihdoksen jälkeen Kolář saattoi palata kotimaahansa vuonna 1989 ja muutti sinne takaisin pysyvästi vuonna 1999. Kolář kuoli 87-vuotiaana 11.elokuuta 2002.

Kolář tunnetaan parhaiten runo- ja kuvataidekollaaseistaan, joista hän kehitteli monia eri variaatioita. 1940-luvulla hän keksi konfrontaasin, jossa yhdistellään aiheita, joilla voi olla paitsi yhteisiä myös vastakkaisia ominaisuuksia. Muita muunnelmia ovat esimerkiksi: raportaasi, rullaasi, prolaasi, ruttaasi, kiasmaasi, stratifio ja ventilaasi. Hän on ollut mukana toimittamassa erilaisia kollaasitekniikoita käsittelevää teosta, Dictionnaire des méthodes (1983, Metodien sanakirja).

Amos Andersonin taidemuseo järjesti 16.5. – 10.8.2003 Kolářin ja hänen vaimonsa taiteen retrospektiivinäyttelyn Helsingissä.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amos Andersonin taidemuseon näyttelykatalogi Jiři Kolář 1914 – 2002

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]