Jerobeam Salakyttä Team

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jerobeam Salakyttä Team Moskovassa 2013.
Jerobeam Salakyttä Team esiintymässä Kotkan meripäivillä 2013.

Jerobeam Salakyttä Team on suomalainen pellehyppyryhmä. Nimi otettiin käyttöön Jerobeam Salakytän alias Osmo Meskasen johtamalle esiintyjäryhmälle 1990-luvulla. Ryhmä esiintyy näytöksissä edelleen aktiivisesti, vaikka itse Jerobeam on lopettanut uransa hyppääjänä.[1]

Jerobeam Salakyttä Teamin esitys pohjautuu perinteiselle pellehyppykonseptille, jota on kehitetty omanlaisekseen muun muassa käyttämällä eri hyppyjä yhdistäviä pitkäkestoisempia juonia sekä erikoistehosteita. Lisäksi hypyissä on paljon stuntvaikutteita. Olosuhteiden salliessa esitykseen kuuluu myös korkealtasukellusta.

2000-luvulla Jerobeam Salakyttä Team on kotimaisten näytösten lisäksi pyrkinyt aktiivisesti viemään pellehyppykulttuuria myös ulkomaille.

Esiintyjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset esiintyjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelle Seura Oikea Nimi Aloitusvuosi
Werneri Wetelä Kellokosken Kilahdus Markku Eklund 1984
Henrik Höyry Vetelin kuivat Harri Silván 1985
Hesekiel Hiippari Merikarhu-unioni Janne Auvinen 1987
Ludwig Löysä Kilon sinivuokot Esa Muittari 1996
Tri Kaapo Hönni Liperin liikennevalot Jesperi Vara 1998
Liukas Pätkä Pasilan Puusilmät Mika Pennanen 2003
Kaaleppi Kukkakeppi Vantaan Vapisijat Ry Mikko Pennanen 2003
Aurajoen Tarzan Pimiön Pullistus Sami Sillgren 2004
Taneli Solmu Pedersöres Simmelsammelskap Jussi Polkko 2005
Nakke Paketti Hoo Koon Blöö Tomi Räisänen 2006
Aimo Annos Rekkamiesten Pastilliyhdistys Pekka Juuti 2007
Jaakko Kustoo Sammatin Meritähteet Mikko Forsström 2008
Tirehtööri Näätä Maailman Pellehyppyliitto Paavo Häikiö 2010
Niilo Notkea Kaljumäen Sukijat Tuukka Palonen 2011
Mooses Totta Siilinjärven Sähköaitajuoksijat Werner Gröhn 2012
Teukka Tykinkuula Tanhuan Takakireet Tero Vartiainen 2013
Taavetti Tynnyri Naantalin Nahka Niko Laitila 2013
Pannu Panu Talman Tukisukset Panu Ruokokoski 2014
Pentti Sementti Sipoon Torvi ja Asfaltti Antti Ilvessuo 2015

Entisiä esiintyjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jerobeam Salakyttä (Osmo Meskanen)
  • Ynjevi Ylähuurtehuinen (Olavi Parviala)
  • Adalbert Löylynlyömä (Aki Tapiovaara)
  • Herpertti Kaunolempi (Mika Kostamo)
  • Olga Halgo (Miki Sirviö)
  • Kalle Korkkiruuvi (Mika Huisman)
  • Mooses Mesikämmen (Sami Lipponen)
  • Pasi Pelle (Pasi Saarimaa)

Televisio-ohjelmia ja elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vettäkin sakeammat vesipellet, kooste pellehyppynäytöksestä Helsingissä 9.11.2001 (YLE 2001)
  • Pellehyppyjen Suomi - Ruotsi maaottelu, Jerobeam Salakyttä Team Suomen maajoukkueena (YLE 2003)
  • Pellehyppyjen vesiottelu Suomi - Ruotsi, toisen pellehyppymaaottelun taltiointi (YLE 2005)
  • Pellehypyn suurlähettiläät, dokumenttielokuva Jerobeam Salakyttä Teamin matkasta Amerikkaan (YLE 2012)
  • ITTEQ, Jerobeam Salakyttä Team hyppii julkkisten kanssa japanilaisessa TV-showssa (2012)
  • Splash!, Jerobeam Salakyttä Team esiintyy realitysarjan ruotsalaisessa versiossa (2013)
  • Splash!, Jerobeam Salakyttä Team esiintyy realitysarjan suomalaisessa versiossa (Nelonen 2013)
  • Risto Räppääjä ja Liukas Lennart, Jerobeam Salakyttä Team mukana esittämässä pellehyppyjä (2013)
  • Splash! (¡Mira quién salta!), Jerobeam Salakyttä Team esiintyy realitysarjan Espanjalaisessa versiossa (TeleCinco 2014)

Kansainväliset esitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pärnu (Viro) 2005
  • Budapest (Unkari) 2006, 2010
  • Torino (Italia) 2009, 2011
  • Kiova (Ukraina) 2009
  • Los Angeles (USA) 2011
  • Örebro (Ruotsi) 2013
  • Dubai (Arabiemiraatit) 2012, 2013
  • Moskova (Venäjä) 2013
  • Kazan (Venäjä) 2013
  • Madrid (Espanja) 2014
  • Gimhae (Etelä-Korea) 2014

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jerobeam Salakyttä Team (DVD, 2006)
  • Pellet Esiin! (DVD, 2008)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pellehypyn suurlähettiläät, YLE 2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]