Jenni Dahlman

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jenni Maria Dahlman (vuosina 2004–2014 Dahlman-Räikkönen, s. 27. lokakuuta 1981 Piikkiö)[1] on suomalainen malli ja Kimi Räikkösen entinen puoliso. Hän asuu Sveitsin Baarissa sekä Helsingissä.lähde?

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dahlman tuli tunnetuksi missinä ja mallina. Hän kävi mallikoulun 14-vuotiaana ja alkoi kierrellä mallikilpailuja 16 vuoden ikäisenä, jolloin voitti myös ensimmäisen kilpailunsa, Vuoden morsian -tittelin (1996).lähde? Vuonna 1998 Dahlman oli Miss Turku. Hän osallistui moniin Miss Suomen ja Suomen Neidon osakilpailuihin sijoittuen vuonna 2000 Suvi Miinalan ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Samana vuonna hän oli kolmas Miss Queen of the Year -kilpailussa ja hänet kruunattiin ensimmäiseksi Miss Skandinavia 2001 -kilpailussa Suvi Miinalan sijoittuessa toiseksi.

Sittemmin Dahlman on ollut mallitoimisto Paparazzin listoilla ja tehnyt jonkin verran juonto- ja malliesiintymisiä. Hän on toiminut myös kilparatsastajana ja hänellä on sijoituksia kansallisista amatöörisarjan kilpailuista sekä Suomessa että Euroopassa.[2][3]

Dahlman oli lokakuussa 2007 Helsinkiin avatun Bläk-yksityisklubin vetäjä.[4] Dahlman on esittänyt äänirooleja joissakin elokuvissa ja TV-sarjoissa, esimerkiksi Spies-tytöissä toisen kauden ajan Cloverinaa ja Winx-klubissa Stormy-noitaa.lähde?

Keväällä 2015 hän juonsi Mallikoulu-ohjelman kolmatta tuotantokautta.[5] Saman vuoden syksyllä hänet nähtiin Posse-ohjelmassa.[6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dahlman tapasi Kimi Räikkösen vuoden 2001 lopulla. Dahlman ja Räikkönen kihlautuivat huhtikuussa 2002 ja menivät naimisiin 31. heinäkuuta 2004 Vanajanlinnassa. Pariskunta erosi vuoden 2013 alussa ja virallisesti avioero tuli voimaan vuoden 2014 heinäkuussa.[7] Eron jälkeen Dahlman otti takaisin tyttönimensä.[8] Dahlman seurustelee jääkiekkoilija Ossi Väänäsen kanssa[9].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jenni Dahlman-Räikkönen MTV3. Viitattu 11.4.2009.
  2. Jenni Dahlman-Räikkönen ei mikään sunnuntairatsastaja Helsingin Sanomat. 30.7.2008. Viitattu 11.4.2009.
  3. Jenni Dahlman-Räikkönen voitti ratsastuskisan MTV3. 30.7.2008. Viitattu 19.5.2015.
  4. Lehtiö, Karri: Klubia myydään Jennin nimellä Iltalehti. 10.10.2007. Viitattu 23.10.2007.
  5. Mallikoulu-juontaja Jenni Dahlman: Miksi ei voisi löytyä toista Suvi Koposta? MTV.fi. 26.11.2014. Viitattu 19.5.2015.
  6. Posseen uusi jäsen – todellinen yllätysnimi MTV.fi. 19.5.2015. Viitattu 19.5.2015.
  7. Niko Ranta, Niina Enqvist: Kimi Räikkönen ja Jenni Dahlman-Räikkönen: Lopullinen ero! Ilta-Sanomat. 3.10.2014. Viitattu 3.10.2014.
  8. Tainola, Rita: Jenni Dahlman-Räikkönen muutti nimensä Ilta-Sanomat. 17.10.2014. Viitattu 17.10.2014.
  9. Suhde virallisesti julki? Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen: ensimmäinen yhteinen kuva! Viitattu 5.7.2016. fi-FI