Jean Stapleton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean Stapleton vuonna 1977.

Jean Stapleton (alun perin Jeanne Murray, 19. tammikuuta 1923 New York, New York, Yhdysvallat31. toukokuuta 2013 New York, New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.[1][2][3]

Hän esiintyi urallaan niin kameran edessä kuin teatterissakin. Ensimmäisen varsinaisen läpimurtoroolinsa hän teki vuoden 1960 musikaalielokuvassa Langat kuumina (Bells Are Ringing).[1][2] Viimeisen roolinsa hän teki televisioelokuvassa, vuoden 2001 rikostrillerissä A Most Deadly Family. Elokuvaa ei ole esitetty Suomen televisiossa.

Stapleton muistetaan kaikkein parhaiten Perhe on pahin -televisiosarjan Archie Bunkerin vaimona. Hän voitti Edith Bunkerin roolistaan kolme Emmyä[1][3] ja kolme Golden Globea.[2]

Stapleton oli naimisissa William H. Putschin kanssa tämän kuolemaan vuonna 1983 saakka. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, Pam ja John.[3] Miehensä kuoleman jälkeisenä aikana Stapleton kertoi yleisölle, ettei hän pysty puhumaan surustaan, mutta hän kuitenkin kertoi elävänsä elämäänsä yksi päivä kerrallaan.[1]

Stapleton kuoli 90-vuotiaana toukokuussa 2013.[3][2] Kuoleman syy oli luonnollinen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Silverman, Stephen M.: Jean Stapleton Dies at 90 people.com. 1.6.2013. Time Inc. Viitattu 2.6.2013. (englanniksi)
  2. a b c d Jean Stapleton Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.3.2020. (englanniksi)
  3. a b c d Women of History: Jean Stapleton Mary Baker Eddy Library. 3.11.2019. Viitattu 3.3.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]