Jayaram Jayalalitha

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jayalalithaa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jayaram Jayalalitha
Jayaram Jayalalitha vuonna 2015.
Jayaram Jayalalitha vuonna 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt24. helmikuuta 1948
Melukote, Mysore, Intia
Kuollut5. joulukuuta 2016 (68 vuotta)
Chennai, Tamil Nadu, Intia
Poliitikko
Puolue AIADMK

Jayaram Jayalalitha (myös muodossa Jayalalithaa; synt. Komalavalli, 24. helmikuuta 19485. joulukuuta 2016) oli intialainen näyttelijä ja poliitikko. Nuoruudessaan huomattavan uran näyttelijänä tehnyt Jayalalitha alkoi toimia politiikassa 1980-luvulla AIADMK-puolueen kautta ja myöhemmin hän nousi Tamil Nadun osavaltion pääministeriksi, jonka virassa hän toimi kaikkiaan neljän kauden ajan. Jayalalitha oli poliitikkona kiistelty hahmo. Hänellä oli uskollisten kannattajien joukko ja hänen kannatuksensa sai jopa henkilökulttimaisia piirteitä. Toisaalta Jayalalithan uraa varjostivat syytteet korruptiosta ja valtion varojen väärinkäytöstä.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja näyttelijänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jayalalitha Jayaram syntyi 24. helmikuuta 1948 lähellä Mysorea nykyisessä Karnatakan osavaltiossa. Hänen tamiliperheensä kuului bramiinien kastiin.[1] Perheen lakimiehenä toiminut isä kuoli Jayalalithan ollessa vain kaksivuotias[2] ja hänen elokuvanäyttelijänä työskennellyt äitinsä muutti perheen Bangaloreen. Jayalalitha oli alkanut näytellä itse kouluaikoinaan ja kun hän ei voinut perheen taloudellisen tilanteen takia jatkaa opintojaan, hän alkoi luoda uraa näyttelijänä. Jayalalitha loi menestyksekkään uran esiintyen vuosien 1964 ja 1980 välillä noin 130:ssä elokuvassa. Uran teki osaltaan mahdolliseksi Jayalalithan suhteet tunnettuun tamilinkieliseen näyttelijään Marudhur Gopalan Ramachandraniin, jonka kautta hän tutustui myös politiikkaan.[1]

Poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jayalalitha ja Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton vuonna 2011.

Maruthur Gopala Ramachandran oli myös AIADMK-puolueen perustaja ja Tamil Nadun pääministeri vuosien 1977 ja 1987 välillä. Jayalalitha liittyi puolueeseen ja vuonna 1982 hänet valittiin vuonna 1984 Rajya Sabhaan, eli Intian parlamentin ylähuoneeseen. Maruthur Gopala Ramachandran kuoli vuonna 1987 ja puolue jakautui Jayalalithan ja Ramachandranin lesken Janaki Ramachandranin johtamiin kilpaileviin ryhmiin. Puolueen sisäinen hajaannus päättyi kuitenkin jo muutaman vuoden jälkeen ryhmittymien yhdistyessä Jayalalithan johdolla ja Janaki Ramachandranin jättäessä politiikan.[1]

Vuonna 1989 Jayalalitha valittiin Tamil Nadun lakiasäätävään kokoukseen. Jayalalithan AIADMK-puolueen pääkilpailija oli tuolloin osavaltiota johtanut Dravida Munnetra Kazhagam eli DMK. AIADMK voitti lakiasäätävän kokouksen vaalit vuonna 1991 ja Jayalalitha nousi Tamil Nadun pääministeriksi.[1] Jayalalitha aloitti useita maaseudun ja kaupunkien köyhien aseman parantamiseen tähdänneitä hankkeita ja muita populistisia projekteja. Monet näistä hankkeista saivat tamilinkielisen lisänimen Amma eli äiti. Hän sai uskollisen kannattajakunnan, joka tuli tunnetuksi hurjistakin tempauksista, kuten kuumilla hiilillä kävelyistä ja Jayalalithan muotokuvien maalaamisesta verellä. Jayalalitha kannusti itse tällaisen henkilökultin muodostumista.[2] Esimerkkinä Amma-kanteenit jakoivat halpaa ruokaa, Amma-apteekit lääkkeitä ja niin edelleen. Hänen virkakauttaan leimasivat syytteet korruptiosta ja valtion rahojen väärinkäytöstä. Media kritisoi esimerkiksi hänen poikapuolelleen järjestettyjä miljoonien dollarien häitä vuonna 1995. AIADMK hävisi vaalit vuonna 1996 ja Jayalalithaa vastaan nostettiin 40 syytettä korruptioon liittyen vuosien 1996 ja 2001 välillä. Viranomaisten ratsiassa Jayalalithan kotiin vuonna 1996 takavarikoitiin suuria määriä koruja ja vaatteita Jayalalithan ollessa pidätettynä kuukauden ajan.[1]

AIADMK voitti Tamil Nadun lakiasäätävän kokouksen vaalit jälleen vuonna 2001, mutta Jayalalithaa estettiin asettumasta pääministerin virkaan kesken olevan oikeudenkäynnin takia. Osavaltion korkein oikeus hylkäsi lopulta syytteet ja Jayalalitha nousi jälleen Tamil Nadun pääministeriksi maaliskuussa 2002. Puolue kärsi kuitenkin tappion Intian parlamenttivaaleissa sen liittouduttua National Democratic Alliance eli NDA-puolueen kanssa. AIADMK menetti kaikki paikkansa Intian parlamentin alahuoneessa saaden ne takaisin vasta vuonna 2009 puolueen liittouduttua vasemmistopuolueiden kanssa. Sama liitto toimi jälleen Tamil Nadun vaaleissa 2011 ja Jayalalitha aloitti kolmannen kautensa osavaltion pääministerinä. Jayalalithan ensimmäisen pääministerikauden korruptiosyytteet nousivat nyt uudestaan pinnalle ja syyskuussa 2014 hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. Jayalalitha luopui virastaan O. Panneerselvamin hyväksi.[1] Tuomio peruttiin toukokuussa 2015, jolloin Jayalalitha palasi virkaansa pääministerinä.[2] Toukokuussa 2016 Jayalalitha valittiin neljännelle kaudelleen pääministerinä.[3]

Jayalalitha joutui sairaalahoitoon syyskuussa 2016 kuumeen ja nestehukan takia. Jayalalithan heikkenevästä terveydentilasta alkoi liikkua huhuja ja hänen kannattajiaan alkoi kerääntyä sairaalan ulkopuolelle Chennaissa.[4] Lopulta 5. joulukuuta Jayalalitha kuoli sydänkohtaukseen sairaalassa.[3] Jayalalitha haudattiin mentorinsa Ramachandranin viereen. Tuhkaus on hautausta tyypillisempi tapa käsitellä Jayalalithan kastiin kuuluvien ruumis, mutta Jayalalithan hautauksella haluttiin jättää hänen jälkeensä monumentti hänen muistokseen. Jayalalithan hautajaismenoihin osallistui kymmeniätuhansia ihmisiä ja Tamil Naduun julistettiin seitsemänpäiväinen suruaika.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Shanthie Mariet D'Souza: Jayalalitha Jayaram Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.4.2018. (englanniksi)
  2. a b c Obituary: Jayaram Jayalalitha BBC News. BBC. Viitattu 1.4.2018. (englanniksi)
  3. a b Annie Gowen: Jayaram Jayalalitha, powerful Indian politician who broke gender barriers, dies at 68 The Washington Post. Viitattu 1.4.2018. (englanniksi)
  4. TS Sudhir: J Jayalalitha: Why ailing leader has Indian state on edge BBC News. BBC. Viitattu 1.4.2018. (englanniksi)
  5. India Jayalalitha death: Masses mourn 'iron lady' BBC News. BBC. Viitattu 1.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]