Jalkinekysymys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Brittisotilaat riisuvat kenkiään pagodilla Rangoonissa vuonna 1945.

Jalkinekysymys oli kiista buddhalaisten burmalaisten ja maata hallinneiden brittien välillä 1910-luvulla. Kiista alkoi nimensä mukaisesti brittien kieltäytyessä noudattamasta tapaa kenkien riisumisesta buddhalaisissa pyhätöissä. Niin sanottu jalkineliike ajoi kenkien riisumista osaksi lakia. Britit taipuivat lopulta sallimaan pagodien henkilökunnan määrätä asiasta. Burmalaiselle kansalliselle liikkeelle kiista toi lisää kannattajia ja liike radikalisoitui.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britit olivat vallanneet koko nykyisen Myanmarin eli Burman alueen kolmannen anglo-burmalaisen sodan yhteydessä 1880-luvulla ja alue oli liitetty brittiläiseen Intiaan vuonna 1897. Yhtenä brittihallinnon suurista virheistä siirtomaahallinnon aikana on pidetty heidän suhtautumistaan maan buddhalaisiin uskonnollisiin instituutioihin. Etenkin Burman munkit alkoivat järjestäytyä brittejä vastaan. Niin sanotusta jalkinekysymyksestä tuli brittiläisen siirtomaahallinnon ja burmalaisten välisten suhteiden ensimmäinen huomattava koetinkivi.[1] Burmalaisen perinteen mukaan maan buddhalaisiin pagodeihin ei saanut mennä sisään kengät jalassa.[1] Britit olivat kieltäneet lähettiläitään riisumasta kenkiään jo Konbaung-dynastian viimeisten hallitsjoiden Mindonin ja Thibawin valtakausilla, koska tapaa pidettiin nöyryyttävänä. Hallitsijat kieltäytyivät ottamaasta henkilökohtaisesti vastaan jalkineita pitäviä brittilähettiläitä, mikä hankaloitti selvästi maiden välisiä diplomaattisuhteita.[2] Myös sittemmät brittivirkamiehet pitivät kenkänsä jaloissaan.[1]

Jalkineliike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun alussa oli perustettu burmalaisen kansallisen liikkeen ytimeen myöhemmin noussut nuorten miesten buddhalainen yhdistys eli YMBA.[1] YMBA:n ja perinteisen sanghan jäsenistä tuli jalkinekysymyksen ajajia.[2] Jalkinekysymyksen nousi uudelleen pinnalle vuonna 1916, kun juristi U Thein Maung järjesti Rangoonissa Burman buddhalaisen kongressin. Kongressi laati brittihallinnolle kirjelmän, jossa vaadittiin jalkinekysymykseen puuttumista lainsäädännöllisesti. Siirtomaahallinto ei kuitenkaan suostunut edes neuvottelemaan asiasta,vaikka U Thein Maung laati vielä toisen kirjelmän kaksi vuotta myöhemmin.[1] Sanghan edustaja Ledi Sayadaw[2] julkaisi samaan tapaan 95-sivuisen kenkien käytön sopimattomuudesta buddhalaisissa pagodeissa.[1]

4. lokakuuta 1916 joukko raivostuneita munkkeja kävi kengät jalassa Mandalayn Eindawya-pagodissa kuljeskelleen länsimaisen seurueen kimppuun. Pahemmilta henkilövahingoilta vältyttiin, mutta tapahtumaan osallistuneet munkit pidätettiin ja joukkoa johtanut U Kettaya sai elinkautisen vankeusrangaistuksen. Tapahtumien jälkeen päätettiin kuitenkin, että pagodien henkilökunta sai määrätä kenkien riisumisesta pois lukien poliisit ja sotilaat, joita henkilökunnan antamat säännöt kenkien riisumisesta eivät velvoittaneet. Sinänsä ehkä vähäpätöisestä asiasta alkanut kiista heijasteli burmalaisten katkeroitumista brittien siirtomaahallintoon. Burmalaisten kansallinen liike sai lisää kannattajia ja liike muuttui myös tulevaisuudessa entistä radikaalimmaksi.[1] Länsimaalaiset alkoivat vältellä ennen suosittuja turistikohteita aina Burman itsenäistymiseen saakka vuonna 1948.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 158-162. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.
  2. a b c d Donald M. Seekins: Historical dictionary of Burma (Myanmar), s. 405-406. Scarecrow Press, 2006. ISBN 978-0-8108-5476-5. (englanniksi)