Jacob Riis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jacob Riis: Bandit's Roost.

Jacob August Riis (3. toukokuuta 184926. toukokuuta 1914) oli amerikantanskalainen lehtimies ja valokuvaaja. Riis oli tutkivan journalismin, dokumenttivalokuvauksen ja kuvajournalismin uranuurtajia.[1]

Riis syntyi Ribessä, Tanskassa, ja muutti Yhdysvaltoihin 21-vuotiaana. Hän työskenteli useissa eri ammateissa ja tutustui modernin kaupunkielämän synkempään puoleen. Vuonna 1873 hänestä tuli rikostoimittaja. Hän työskenteli New Yorkin Lower East Siden alueella ja sai selville, että joissakin vuokrataloissa lapsikuolleisuus oli 10 %. Riis alkoi valokuvata New Yorkin slummien elämää 1880-luvulla, ja hän oli yksi ensimmäisistä reporttereista, joka käytti salamavaloa.[1]

Riis kirjoitti vuonna 1890 kirjan Kuinka toinen puoli elää (How the Other Half Lives). Teos kertoi New Yorkin slummien elämästä 1800-luvun lopussa. Teoksessa oli Riisin ottamia paljastavia kuvia siirtolaisköyhälistön kurjista oloista. Riis pyrki tuomaan esiin heidän asuinolojensa puutteet ja saamaan aikaan parannuksia niihin. Teos herätti laajaa huomiota ja teki suuren vaikutuksen muun muassa tulevaan presidentti Theodore Rooseveltiin. How the Other Half Lives -kirja vauhditti uutta lainsäädäntöä, joka pyrki hillitsemään vuokratalojen ongelmia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jacob A. Riis Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 3.6.2015. englanti