Iterointi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Iteraatio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Iterointi on yleinen nimitys menetelmille, joissa samoja työvaiheita toistetaan niin kauan, kunnes toistot halutaan lopettaa. Iteroinnissa toistettavaa työvaihetta kutsutaan iteraatioksi tai iterointiaskeleeksi. Iterointi ei välttämättä aina konvergoidu kohti haluttua lopputulosta.

Funktion kuvaaja, kun lähestyy ääretöntä. Kuvan iteraatiossa saa arvoja välillä 1 − 100. Tällöin lähestyy arvoa −1.

Esimerkki yksinkertaisesta iteraatiosta on vaikkapa lautasella olevan kakun leikkaaminen osiin siten, että ensin kakku leikataan puoliksi, jonka jälkeen puolikkaat leikataan puoliksi ja palasten puolittamista jatketaan kunnes palat ovat halutun kokoisia. Tässä menetelmässä iterointiaskel on "Leikkaa lautasella olevat palat puoliksi" ja tätä iterointiaskelta toistetaan haluttuun rajaan asti.

Matematiikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matematiikassa iteroinniksi kutsutaan esimerkiksi menetelmiä joissa esimerkiksi yhtälö ratkaistaan approksimatiivisesti toistamalla laskutoimituksia, jotka tuottavat yhä tarkemman lopputuloksen, kunnes haluttu tarkkuus on saavutettu.

Tietojenkäsittelyssä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelmointikielissä yleisen silmukkarakenteen yhtä kierrosta kutsutaan iteraatioksi.

Java-koodi, joka tulostaa lukujonosta (0,1,2,...,9) yhden termin kerrallaan.

for (int i = 0; i < 10; i++){
    System.out.println(i);
}

Ohjelmistotuotannossa iteraatio voidaan myös yhdistää iteratiiviseen ohjelmistokehitykseen.

Terveydenhuollossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkkeen määrääjä voi rajoittaa lääkkeen saannin tapahtuvaksi määräajoin iteroinnilla eli määräämällä lääkemääräyksen toimitettavaksi uudelleen. Iterointia varten lääkemääräykseen merkitään "iter semel" (toimitetaan kerran uudelleen), "iter bis" (toimitetaan kahdesti uudelleen) tai "iter ter" (toimitetaan kolmesti uudelleen).[1].