Ison Omenan välikohtaus

Ison Omenan välikohtaus tapahtui 7. tammikuuta 2023 Isossa Omenassa, kun kuusi turvallisuusalan työntekijää otti kiinni häiriköineen naisen, joka menehtyi lopulta saamiinsa vammoihin.[1]
Tapaus herätti laajalti huomiota ja keskustelua vartijoiden voimankäytöstä ja sen tarpeellisuudesta. Turvallisuusalaan erikoistuneen tutkijan mukaan vartijoiden otteet näyttivät perustelluilta.[2]
Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nainen oli käyttäytynyt aiemmin häiriköivästi, mistä eräs mies oli maininnut järjestyksenvalvojille. He yrittivät saattaa naisen ulos kauppakeskuksesta, mutta joutuivat käsirysyyn naisen vastustellessa.[2]
Tutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Poliisi alkoi tutkia tapahtunutta.[3] Myöhemmin elokuussa poliisi ilmoitti epäilevänsä kaikkia kuutta järjestyksenvalvojaa kuolemantuottamuksesta. Kaikki he kiistivät syyllistyneensä rikokseen. Poliisi sai esitutkinnan valmiiksi ja tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Isossa Omenassa nainen kuoli kiinnioton yhteydessä – Tutkinta valmistui www.iltalehti.fi. Viitattu 18.9.2023.
- ↑ a b Rikosepäilyt | Asiantuntija kertoo, milloin voimakeinot ovat perusteltuja – video näyttää osan Ison Omenan tapahtumista Helsingin Sanomat. 8.1.2023. Viitattu 18.9.2023.
- ↑ Securitaksen toimitusjohtaja Ison Omenan kuolemantapauksesta: ”Poliisi tutkii asiaa ja hyvä niin” www.iltalehti.fi. Viitattu 19.9.2023.