Irrelevanttiusteoreema

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Irrelevanttiusteoreema on yritysrahoituksen teorian keskeisiä käsitteitä, joka tunnetaan myös Modigliani-Millerin irrelevanttiusteoreemana. Teoreeman mukaan rahoitettavan projektin arvo ei riipu siitä, miten se rahoitetaan. Rahoitusmuotojen käyttö ei myöskään vaikuta siihen, mitä toimintaa yrityksen kannattaa harjoittaa. Rahoitusrakenne on siis pohjimmiltaan merkityksetön, irrelevantti.

Perusajatus on pohjimmiltaan helppo ymmärtää. Yrityksen taloudellinen tuotos ennen rahoituskustannuksia jaetaan luotottajien ja osakkeenomistajien kesken. Suotuisissa oloissa omistajien saamat voitot kasvavat, mutta luotottajat saavat sekä lainasumman että korot ilman mitään lisiä. Vaikeuksien koittaessa omistajat eivät saa edes sijoituksiaan takaisin. Joka tapauksessa omistajat ja velkojat jakavat keskenään ylijäämää, joka muodostuu tuotoksen myynnistä saatujen tulojen ja toiminnan kulujen (palkat, toimitilojen vuokrat, raaka-aineiden hinnat ym) erotuksena. Irrelevanttiusteoreema on voimassa vain, jos tietyt olettamukset ovat voimassa. Näitä olettamuksia ovat:

  1. Verojärjestelmä ei suosi mitään rahoitusmuotoa. Useimmat todellisen elämän verojärjestelmät suosivat velkarahoitusta: yritys voi vähentää maksamansa korot verotettavasta tuloksesta mutta ei omistajillé maksettuja osinkoja.
  2. Konkurssikustannuksia ei ole: jos yrityksen varat ovat velkoja pienemmät, varallisuutta ei tuhoudu esimerkiksi sen takia, että yrityksen omaisuus myydään pakkohuutokaupalla todellista arvoa alemmalla hinnalla.
  3. Kaikki mahdolliset rahoittajat ovat yhtä hyvin asioista perillä - esimerkiksi osakkeenomistajilla ei ole mitään tiedon saantiin liittyvää etulyöntiasemaa.
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.