International Order of Runeberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

International Order of Runeberg (ruots. Orden av Runeberg, Runebergorden) oli vuosina 1920–2015 toiminut Pohjois-Amerikan suomenruotsalaisten järjestö.

Järjestö syntyi Amerikan suomenruotsalaisten raittiusseurojen liiton (Svensk-Finska Nykterhets­förbundet av Amerika) ja sairausapuyhdistysten liiton (Svensk-Finska Sjukhjälpsförbundet Finland av Amerika) yhtyessä vuonna 1920. Se jakautui idän, Keskilännen ja lännen piireihin, joissa oli vuonna 1929 71 osastoa ja 8 500 jäsentä. 1930-luvun alun pulavuosien aiheuttaman notkahduksen jälkeen jäsenmäärä kohosi 7 200:aan vuonna 1939, mutta alkoi sen jälkeen tasaisesti laskea ja oli 4 100 vuoden 1965 lopussa. Jäsenkunnan vähenemistä Yhdysvalloissa kompensoi jonkin verran maahanmuuton jatkuminen Kanadaan.[1]

Alkuperäisestä raittiustoiminnasta luovuttiin pian Yhdysvaltojen kieltolain seurauksena ja sairausapu menetti merkityksensä 1930-luvun sosiaaliuudistusten ansiosta. Runeberg-seuran tärkeimmiksi tehtäviksi muodostuivat jäsenkuntansa yhteis- ja harrastustoiminta, kontaktien ylläpito Suomeen sekä opiskelustipendien jakaminen. Tärkeitä toimintamuotoja olivat muutaman vuoden välein järjestetyt valtakunnalliset ja piiritapaamiset sekä vuodesta 1930 järjestetyt kuoromatkat Suomeen. Toiminnan kieleksi tuli vähitellen ruotsin sijaan englanti. Seuran pääosin englanninkieliseksi muuttunut lehti Ledstjärnan sai vuonna 1946 nimen Leading Star.[1]

International Order of Runeberg päätettiin lakkauttaa Vancouverissa vuonna 2014 pidetyssä järjestön kokouksessa. Sen toimintaa kuitenkin jatkavat seitsemän paikallisosastoa, jotka päättivät julkaista Leading Star -lehteä vielä kolmen vuoden ajan.[2][3] Amerikan suomenruotsalaisten perintöä ylläpitää vuonna 1991 perustettu suomenruotsalainen historiaseura Swedish-Finn Historical Society, jonka arkistoon Runeberg-seuran aineisto on talletettu.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Memorabilia of the International Order of Runeberg 1898–1968 orderofruneberg.org. Viitattu 23.10.2016.
  2. History of the Order of Runeberg orderofruneberg.org. Viitattu 23.10.2016.
  3. Leading Star – Ledstjärnan orderofruneberg.org. Viitattu 23.10.2016.
  4. The Swedish-Finn Historical Society? What do we do? finlander.genealogia.fi. Arkistoitu 23.10.2016. Viitattu 23.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]