Inkoon voimalaitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Inkoon voimalaitos
Inkoo power plant.jpeg
Tyyppi lauhdevoimalaitos
Polttoaine kivihiili
Teho 1 000 MW
Omistaja Fortum Power and Heat Oy
Sijainti Inkoo
Koordinaatit 60.0199°N, 23.9123°E

Inkoon voimalaitos oli Inkoon kunnassa Jöddbölen kylässä Fagervikin lahden rannalla sijaitseva hiililauhdevoimalaitos. Voimalassa oli neljä vuosina 1974–1978 valmistunutta 250 MW yksikköä. Laitos oli Pohjoismaiden suurimpia hiililauhdevoimaloita[1]. Laitoksen vieressä on Inkoon satama, jonka Fortumin omaan laituriin (satamaan) voimalan käyttämä kivihiili laivatiin vuoteen 2012 asti.[2]

Fortum sulki voimalaitoksen nelosyksikön vuonna 2013 ja loput kolme yksikköä vuonna 2014. Viimeisinä vuosina voimala toimi varavoimalana kulutushuippujen tasaamiseen eikä sitä esimerkiksi vuonna 2009 ollut käytetty koeajoja lukuun ottamatta lainkaan[3]. Vuoden 2016 alussa yhtiö kertoi aikomuksestaan purkaa Inkoon hiilivoimalaitos. [4] Purkutyöt on aloitettu kesällä 2019 [5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Energiaa Suomessa: Inkoon voimala
  2. Annual statistics, Goods traffic, 2015 (linkki vuoden 2015 tilastoon, vastaavasti aiemmat vuodet 2003–2014) Satamaliitto, finnports.com. Viitattu 7.9.2016. (englanniksi)
  3. Fortum aloittaa yt-neuvottelut Inkoon voimalaitoksella
  4. Heikki Arola: Fortum aikoo purkaa Inkoon hiilivoimalan – kirjaa tappioita lähes 200 miljoonaa 21.1.2016. hs.fi. Viitattu 7.9.2016.
  5. Suomen suurin purkutyömaa

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]