Ingeborg von Bronsart
Ingeborg von Bronsart (oik. Ingeborg Maria Wilhelmina Bronsart von Schellendorf, o.s. Starck;[1][2] 24. elokuuta (J: 12. elokuuta) 1840 Pietari – 17. kesäkuuta 1913 München) oli suomalais-saksalainen säveltäjä ja pianisti.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ingeborg von Bronsart oli Pietarissa asuneen suomalaissyntyisen hovisatulasepän Otto Starckin (alk. Tarkiain[en]) ja suomalaisen Marianne Åkermanin tytär.[1] Hänen äidinkielensä oli ruotsi.[3] Hän sai pianonsoitonopetusta Nicolas von Martinoffilta ja Adolf Henseltiltä sekä sävellysoppia Constantin Deckeriltä ja piti ensikonserttinsa 15-vuotiaana.[2] Hän jatkoi opintojaan Weimarissa Franz Lisztin johdolla, jonka kerrotaan sanoneen Ingeborgin soittavan ”kuin tulivuori”.
Vuonna 1861 Ingeborg Starck avioitui pianisti ja kapellimestari Hans Bronsart von Schellendorfin kanssa, joka oli varttunut preussilaisessa upseeriperheessä. Ingeborg von Bronsart kiersi Eurooppaa pianovirtuoosina, kunnes hänen miehensä nimitettiin Hannoverissa toimineen teatterin intendentiksi 1867. Siitä lähtien Ingeborg von Bronsart keskittyi enemmän säveltämiseen.
Ensimmäisten oopperoiden saatua suosiota aviomies uhkasi erolla, ellei Ingeborg jättäisi omaa taiteellista uraansa. Avioliitto pysyi koossa vaimon hillitessä hieman työskentelyään ja keskittyessä enemmän lasten, Claran (1864–1929) ja Fritzin (1868–1918), hoitoon.
Ingeborg von Bronsart edusti Saksaa vuoden 1893 Chicagon maailmannäyttelyssä. Häntä pidetään maan ensimmäisenä merkittävänä naissäveltäjänä, joka oopperoiden lisäksi kirjoitti suuren määrän vokaali- ja pianomusiikkia sekä orkesteri- ja kamarimusiikkiteoksia. Hän oli tekemisissä monien aikansa musiikkikuuluisuuksien, kuten viulisti Joseph Joachimin, kapellimestari Hans von Bülowin ja säveltäjien Gioacchino Rossini, Daniel Auber ja Richard Wagner kanssa. — Suomessa hänen musiikkiaan ei ole esitetty paljonkaan.[3]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oopperoita ja laulunäytelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Die Göttin von Sais oder Linas und Liane (1867)
- Jery und Bätely (1873)
- Hiarne (1891)
- Die Sühne (1909)
Orkesteri- ja kamarimusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pianokonsertto f-molli (1863) — kadonnut[3]
- Kaiser-Wilhelm-marssi (1872)
- Romanssi a-molli viululle ja pianolle (1873)
- Notturno a-molli sellolle ja pianolle op. 13 (1879)
- Elegia C-duuri sellolle ja pianolle op. 14 (1879)
- Romanssi B-duuri sellolle ja pianolle op. 15 (1879)
- Phantasie viululle ja pianolle op. 21 (1891)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Voipio, P. J.: Pieniä löytöjä: Starck. Genos, 36. vsk., 1965, s. 68–69. Suomen Sukututkimusseura. (Arkistoitu sivu.) Viitattu 7.10.2020.
- ↑ a b Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 5, s. 320. Helsinki 1979. ISBN 951-1-05295-0
- ↑ a b c Välimäki, Susanna: Pidättekö Bronsartista? Helsingin Sanomat, 7.10.2020, s. B 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.10.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Välimäki, Susanna: Bronsart, Ingeborg von (1840–1913). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.3.2021. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| ||||||||||||||||||||||
