Ingeborg von Bronsart

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valokuva säveltäjästä 1860-luvulta.

Ingeborg Bronsart von Schellendorf, tunnettu nimellä Ingeborg von Bronsart (o.s. Stark tai Starck,[1] 1840 Pietari17. kesäkuuta 1913 München) oli ruotsalais-saksalainen säveltäjä ja pianisti.

Ingeborg von Bronsart oli Pietarissa asuneen ruotsalaisen hovisatulaseppä Otto Starkin ja Marianne Åkermanin tytär.[1] Hän sai pianonsoiton opetusta Nicolas von Martinoffilta ja Adolf Henseltiltä sekä sävellysoppia Constantin Deckeriltä. Hän jatkoi opintojaan Weimarissa Franz Lisztin johdolla, jonka kerrotaan sanoneen Ingeborgin soittavan ”kuin tulivuori”.

Vuonna 1861 Ingeborg Starck avioitui pianisti ja kapellimestari Hans Bronsart von Schellendorfin kanssa, joka oli varttunut preussilaisessa upseeriperheessä. Ingeborg von Bronsart kiersi Eurooppaa pianovirtuoosina kunnes hänen miehensä nimitettiin Hannoverissa toimineen teatterin intendentiksi 1867. Siitä lähtien Ingeborg von Bronsart keskittyi enemmän säveltämiseen.

Ensimmäisten oopperoiden saadessa suosiota uhkasi aviomies erolla, ellei Ingeborg jättäisi omaa taiteellista uraansa. Avioliitto pysyi koossa vaimon hillitessä hieman työskentelyään ja keskittyessä enemmän lasten, Claran (1864–1929) ja Fritzin (1868–1918), hoitoon.

Ingeborg von Bronsart edusti Saksaa vuoden 1893 Chicagon maailmannäyttelyssä. Häntä pidetään maan ensimmäisenä merkittävänä naissäveltäjänä, joka oopperoiden lisäksi kirjoitti suuren määrän vokaali- ja pianomusiikkia sekä orkesteri- ja kamarimusiikkiteoksia. Hän oli tekemisissä monien aikansa musiikkikuuluisuuksien, kuten viulisti Joseph Joachimin, kapellimestari Hans von Bülowin ja säveltäjien Gioacchino Rossini, Daniel Auber ja Richard Wagner kanssa.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Göttin von Sais oder Linas und Liane (1867)
  • Jery und Bätely (1873)
  • Hiarne (1891)
  • Die Sühne (1909)

Orkesteri- ja kamarimusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pianokonsertto f-molli (1863)
  • Kaiser-Wilhelm-marssi (1872)
  • Romanssi a-mollissa viululle ja pianolle (1873)
  • Notturno a-mollissa sellolle ja pianolle, opus 13 (1879)
  • Elegia C-duurissa sellolle ja pianolle, opus 14 (1879)
  • Romanssi B-duurissa sellolle ja pianolle, opus 15 (1879)
  • Phantasie viululle ja pianolle, opus 21 (1891)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b P. J. Voipio: Pieniä löytöjä: Starck, Genos 36(1965), s. 68-69. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 15.3.2014.