Ilta Andrén kanssa
| Ilta Andrén kanssa | |
|---|---|
| My Dinner with André | |
 |
|
| Ohjaaja | Louis Malle |
| Käsikirjoittaja |
André Gregory Wallace Shawn |
| Tuottaja | George W. George |
| Säveltäjä | Jean-Claude Petit |
| Kuvaaja | Jeri Sopanen |
| Leikkaaja | Suzanne Baron |
| Pääosat |
André Gregory Wallace Shawn |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Levittäjä | New Yorker Films |
| Ensi-ilta | 1981 (Suomessa 1985) |
| Kesto | 112 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Ilta Andrén kanssa (My Dinner with Andre) on Louis Mallen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1981. Se koostuu kahden teatterimiehen, enemmän tai vähemmän itseään esittävien André Gregoryn ja Wallace Shawnin kahdenkeskisestä keskustelusta yhden ravintolaillallisen aikana. He myös käsikirjoittivat elokuvan. Pääkuvaajana pienimuotoisessa tuotannossa toimi amerikansuomalainen Jeri Sopanen.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Illan Andrén kanssa vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keski-ikäinen teatteriohjaaja Wally kävelee New Yorkin kadulla ja esittelee itsensä kertojanäänen kautta. Hän kertoo olevansa menossa illalliselle vanhan ystävän Andrén kutsumana, vaikkei häntä juuri huvittaisi. Hän kertoo olleensa rikkaan perheen taksilla ajeleva lapsi, joka täytti elämänsä musiikilla ja taiteella. Nyt hän näkee itsensä epäonnisena näytelmäkirjailijana ja teatteriohjaajana, joka on ryhtynyt näyttelijäksi ja on nyt työtön ja rahaton 36-vuotias. Hän kertoo naisystävänsä Debbyn käyvän kolmena iltana viikossa tarjoilemassa elättääkseen heidät. Ettei joutuisi puhumaan Andrélle tilanteestaan, Wally päättää selviytyä illasta tekemällä koko ajan kysymyksiä Andrélle.
Wallyn ja Andrén tavatessa käy ilmi, etteivät he ole olleet tekemisissä pitkään aikaan. Wally kertoo lyhyesti omasta tilanteestaan ennen kuin saa yhtä vastahakoiselta tuntuvan Andrén kertomaan, mitä on tehnyt viime vuosina. Elokuvan alkupuoli keskittyykin Andrén kertomuksiin Jerzy Grotowskin kokeellisesta teatterikommuunista Puolan metsissä, Saint-Exupéryn Pikku prinssin harjoituksista Saharassa japanilaisen munkin kanssa, jonka sitten toi New Yorkiin asumaan perheensä kanssa puoleksi vuodeksi, matkoistaan Intiaan ja Skotlannin Findhorn-yhteisöön, Belgradiin, Israeliin ja Richard Avedonin kartanoon Long Islandilla, jossa hän koki monimutkaisen uudelleensyntymisrituaalin.
Pääruoan saapuessa André vertaa kevyen ironisesti itseään natsiarkkitehti Albert Speeriin, joka myös tunsi olevansa tavallisten ihmisten arkisten murheiden yläpuolella. Vähitellen Wally alkaa kysymysten sijasta puhua itsekin. Hän kyseenalaistaa Andrén vuosia jatkuneen todellisuuspaon ja jopa väittää tämän tuhlanneen vuosia elämästään. André taas on sitä mieltä, että tapoihinsa juuttuminen on pahinta, mitä ihminen voi tehdä itselleen. Wally mainitsee, että hän ja Debbie hankkivat hiljattain lämmittävän sähköhuovan, mitä André pitää pahempana pakona kylmästä todellisuudesta kuin hänen omat seikkailunsa. Wally sanoo teatterin voivan auttaa ihmisiä sietämään todellisuutta vähän helpommin kuin Andrén tavalla, kulkemalla ympäri maailmaa oudoissa vaihtoehtoyhteisöissä tai vaikka kiipeämällä Mount Everestille. André kertoo epäilevänsä, että rahapiirien salaliitto tietoisesti tyhmentää ihmisiä. Hän kertoo tavanneensa ruotsalaisen fyysikon Gustaf Björnstrandin, jolla oli samansuuntaisia ajatuksia. Hän sanoo Findhornin olevan yksi uusista luostarien kaltaisista paikoista, joihin ihmiset voivat paeta elämää, joka on tekemässä heistä robotteja.
Miesten odotellessa espressojaan Wally lopulta haluaa kertoa Andrélle, mitä todella ajattelee tämän tarinoista ja tavasta elää. Hän sanoo, ettei pohjimmiltaan ymmärrä, mistä André oikein puhuu, koska itse nauttii valtavasti pienistä arkisista asioista tavallisessa porvarillisessa elämässään. Hän sanoo sellaisten yhteisöjen, joissa André on elänyt, olevan suunniteltu ihmisille, jotka haluavat kokea täydellisen tarkoituksettomuuden. André puolustautuu sanomalla, että valtaosa ihmisistä pakenee älyllistä elämää työhön, tylsään parisuhteeseen tai muihin olosuhteisiin, joissa voivat toimia robotin tavoin.
Miehet jatkavat hyväntahtoista väittelyään elämän suurista kysymyksistä, kunnes huomaavat ravintolan tyhjentyneen muista asiakkaista. André maksaa laskun, ja Wally ajaa taksissa kotiin. Kertojanäänellään hän sanoo tavanneensa kotona Debbien ja puhuneensa tälle heti illastaan Andrén kanssa.[2]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Shawn kertoo Harvard Magazine -lehdessä, miten hän ja André Gregory ajattelivat puhuviin päihin perustuvan elokuvaideansa kiinnostavan korkeintaan julkisia televisiokanavia, ja saivatkin apurahan The Corporation for Public Broadcasting -yhtiöltä käsikirjoituksen tekoon. Hän ja Gregory tapasivat usean kuukauden ajan muutaman kerran viikossa ja nauhoittivat keskustelujaan. Niiden pohjalta syntyi käsikirjoitus, jota miehet harjoittelivat ja esittivät sitten kolmen viikon ajan 60 hengen salissa Lontoon Royal Court Theatressa.[3] Louis Malle kuuli hankkeesta ja tarjoutui tulemaan mukaan juuri kun Shawn ja Gregory olivat miettimässä ohjaajavalintaa.[4][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.
- ↑ Silja Rantanen: Keskustelun edellytyksistä (Arkistoitu – Internet Archive), Taide 3/2009. Viitattu 14.3.2014.
- ↑ Craig Lambert: Famous Comedian, “Dangerous” Playwright. Ubiquitous on film and TV, Wallace Shawn writes plays that pack the house—with 20. Harvard Magazine maalis-huhtikuu 2011. Viitattu 15.3.2014.
- ↑ Nathan Rabin: Wallace Shawn – Film – Random Roles (Arkistoitu – Internet Archive), The A.V. Club 2009. Viitattu 15.3.2014.
- ↑ When Noah Met Wally, The Criterion Collection 1.7.2009. Viitattu 15.3.2014.