Hurrikaani Erika (2003)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erikan reitti ja voimakkuus väritettynä Saffirin-Simpsonin hurrikaaniasteikon mukaan: oranssi 3, keltainen 2, vaaleankeltainen 1. Sinisten pallukoiden kohdalla eli lähes koko elinkaarensa ajan Erika oli vain trooppinen myrsky.

Hurrikaani Erika oli viides nimetty trooppinen myrsky vuoden 2003 Atlantin hurrikaanikaudella ja tuon kauden kolmas trooppinen hirmumyrsky. Se riehui Meksikonlahdella ja sen ympäristössä 14.-17. elokuuta 2003 ja iski maihin Meksikon koillisnurkassa 16. elokuuta.

Tutkakuva

Erikaa ei aluksi edes luokiteltu hurrikaaniksi, mutta tutkakuvien perusteella laskettiin jälkikäteen, että sen tuulennopeus ylitti voimakaimmillaan juuri ja juuri hurrikaanin rajan. Saffirin-Simpsonin hurrikaaniasteikolla se luokiteltiin voimakkaimmillaankin 1. luokkaan.

Toisin kuin tuhoisimpien hurrikaanien kohdalla, Erikan nimeä ei ole jäädytetty, vaan se oli ollut jo eräällä vuoden 1997 hurrikaanilla, ja vuoden 2009 viides nimetty myrsky oli jälleen Erika.

Erika ja siihen liittyneet rankkasateet aiheuttivat tuhoja Meksikossa ja Yhdysvaltojen Floridassa. Erikan tieltä evakuoitiin Meksikonlahdella 51 öljynporauslauttaa. Kaksi ihmistä sai surmansa Meksikon puolella, kun heidän autonsa ajautui sillalta jokeen tulvaveden mukana. Matamorosin alueella Meksikossa sateet aiheuttivat mutavyöryjä ja tuuli repi monia kattoja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.