Hunajamelonit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hunajamelonit on 1991 perustettu suomalainen yhtye. Yhtyeen ohjelmisto koostui aluksi 1960–1970-lukujen käännöskappaleista. Yhtyeen esiintymisasut olivat myös noiden vuosikymmenten tyylisiä diskokimalluksineen. Hunajamelonit osallistui rockin SM-kilpailuihin lokakuussa 1994 sijoittuen neljänneksi. Yhtyeen solisteina toimivat alun perin Satu Mattlar, Terhi Väisänen ja Nina Tapio. Vuonna 1996 yhtyeen jäseninä olivat Satu Mattlar (laulu), Satu Eronen (koskettimet), Satu Taalikainen (rummut), Paula Ojajärvi (basso), Katja Aakkula (laulu), Terhi Väisänen (laulu) ja Hannele Voutilainen (kitara).[1][2]

Yhtyeen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen rockin SM-kilpailuihin osallistumista 1994 rumpaliksi oli vaihtunut Satu Taalikainen ja kosketinsoittajaksi Satu Eronen. Hanna-Riikka Siitonen oli välillä tuuraamassa laulaja Satu Mattlaria. Nina Tapion ja Hanna-Riikka Siitosen perustettua Taikapeili-yhtyeenmilloin? Hunajameloneihin tarvittiin taas uusia jäsenia. Satu palasi yhtyeeseen ja uutena jäsenenä mukaan tuli Katja Aakkula.

Satu Mattlar alkoi kirjoittaa Hunajameloneille omia kappaleita, ja ensimmäinen single, ”Sankaripoika” /” Kotimies”, ilmestyi Kaos-levymerkillä 1995. Tämän jälkeen yhtye sai radiosoittoa ja alkoi kiertää esiintymässä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ensimmäisen albumin, Hedelmälihaa, julkaisi Kaktus Records vuoden 1996 alussa. Levy sisälsi yhtyeen omaa materiaalia sekä cover-kappaleen ”Aina vaan sexii” (käännös kappaleesta ”I'm So Excited”). "Ei haittaa" -single (säv. Maija Vilkkumaa, san. Maija Vilkkumaa & Paula Herkman) julkaistiin omakustanteena vasta vuonna 2000.

Elokuussa 1997 Hunajamelonit olivat viikon kiertueella Libanonissa esiintymässä suomalaisille rauhanturvaajille.[3]

Satu Taalikaisen lähdettyä yhtyeestä opintojen takiamilloin? rumpaliksi tuli Johanna Haapiainen. Satu Eronen päätti jäädä lomalle,milloin? ja hän kutsui sijaisekseen Maija Vilkkumaan. Myöhemminmilloin? Vilkkumaa siirtyi laulajaksi, ja hänen tilalleen koskettimiin tuli Susanna Eronen. Satu Mattlarin jäätyä äitiyslomalle uudeksi laulajaksi tuli Anu Vesterinenmilloin?. Vuonna 2000 kitaristi Voutilaisen tilalle tuli Reetta Karppinen. Soolokitaristiksi kiinnitettiin Tuula Mäkiniemi muutamaa vuotta myöhemmin,milloin? ja sen jälkeen kokoonpano on pysynyt samana.

Yhtye juhli 25-vuotista taivaltaan Tavastialla 27. lokakuuta 2016.

Alkuperäinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Katja Aakkula – laulu
  • Anu Raita – laulu
  • Terhi Lahti – laulu
  • Susanna Eronen – kosketinsoittimet
  • Tuula Mäkiniemi – kitara
  • Reetta Karppinen – kitara
  • Paula Herkman – basso
  • Johanna Haapiainen – rummut
  1. Matilainen, Ville: Hunajamelonit toi diskon kimallusta ja purkkaa ysäri-Suomeen Yle Elävä arkisto. 13.08.2015. Viitattu 27.7.2024.
  2. Mattila, Ilkka: Rockin SM-kisoissa haetaan luovuutta. Helsingin Sanomat, 21.10.1994, s. 50. Näköislehti (maksullinen).
  3. Hunajamelonit sotapoikien iloksi. Helsingin Sanomat, 14.8.1997, s. 7. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]