Humera

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Humera
Katukuvaa.
Katukuvaa.

Humera

Koordinaatit: 14°17′10″N, 36°36′35″E

Valtio Etiopia Etiopia
Osavaltio Tigray
Wereda Kafta Humera
Väkiluku (2007) 21 653
Aikavyöhyke UTC+3

















Humera (myös Setit Humera tai Himora) on kaupunki Etiopian Tigrayssa lähellä Sudanin ja Eritrean vastaista rajaa. Sen asukasluku oli vuoden 2007 väestönlaskennan mukaan 21 653. Humera ja joitakin muita kiisteltyjä alueita liitettiin Amharan osavaltioon Tigrayn kriisin aikana 2020-luvun alussa.

Humera ilmakuvassa.

Humera sijaitsee Etiopia Tigrayn osavaltiossa maan Sudanin vastaisella rajalla. Rajalla kulkee Tekezéjoki (Sittet). Joen toisella puolella Sudanissa sijaitsee Hamdayetin pikkukaupunki.[1] Vieressä on myös Eritrean vastainen raja. Kaupunki on osa Kafta Humeran weredaa eli piirikuntaa.[2]

Silta Tekezéjoen yli Eritreaan Humerassa.

Nykyisen Humeran alue on historiallisesti ollut lähinnä paimentolaisten karjan laidunaluetta. 1950-luvulla aloitettiin valtion hanke alueen maatalouden kehittämiseksi. Valtio tarjosi alueelta maata maanviljelykseen maattomille etiopialaisille, vaikka lopulta suuri osa maasta päätyi jo valmiiksi suurille maanomistajille. Vuoden 1971 alussa paikalla asui erään arvion mukaan noin 500 maanviljelijää. Alueella kävi kausitöissä lisäksi noin 50 000 henkilöä. Kaupunki oli lisäksi Setit Humeran woredan eli piirikunnan hallinnollinen keskus, jossa oli piirikuntahallinnon toimintaa, sekä postitoimisto. Paikallinen peruskoulu oli rakennettu ruotsalaisella tuella vuonna 1967.[3]

Etiopian Derg-hallinnon noustua valtaan Humera oli opposition Teranafitin eli myöhemmän Etiopian demokraattisen liiton tukialuetta. EDL valtasi Humeran maaliskuussa 1977, mutta Derg-hallinnon joukkojen onnistui jälleenvallata se 10. kesäkuuta samana vuonna. Lopulta helmikuussa 1989 Derg joutui kuitenkin vetäytymään Humerasta ja muusta Tigraysta Tigrayn kansan vapautusrintaman vallatessa kaupungin.[3] Eritrean–Etiopian sodan aikana vuonna 1998 monet paikalliset muuttivat sodan tieltä etelään.[2]

Tigrayn kriisin puhjettua 2020-luvun alussa Humerasta tuli muiden kiistojen ohella kiistakapula tigrejen ja amharojen välillä. Amharojen mukaan Tigray liitti alueen itseensä Derg-hallinnon kukistuessa vuonna 1991. Amharalaiset joukot valtasivat osia kiistellyistä alueista, mukaan lukien Humeran, vuonna 2020.[4] Kiistellyt alueet liitettiin keskushallinnon suostumuksella Amharan osavaltioon.[5] Amharalaisia joukkoja Humerassa syytettiin myöhemmin etnisistä puhdistuksista. Paikallisia pakeni Sudanin puolelle.[1]

Etiopian vuoden 2007 väestönlaskennan mukaan Humeran asukasluku oli 21 653.[6] Vuonna 2001 asukasluku oli noin 17 800. Vuonna 1994 vastaava lukema oli 14 500 ja vuonna 1984 10 500.[3]

  1. a b Ethiopia's Tigray crisis: Fleeing for fear of new ethnic conflict BBC News. BBC. Viitattu 27.8.2021. (englanniksi)
  2. a b Joachim D. Ahrens: EUE: Tigray Evacuees, 12/98 University of Pennsylvania. Viitattu 27.8.2021. (englanniksi)
  3. a b c Bernhard Lindahl: Hosaina - Hwate (pdf) (s. 7-9) Local History of Ethiopia. The Nordic Africa Institute. Viitattu 27.8.2021. (englanniksi)
  4. Mohammed Yusuf: Observers Worry Tigray Fighting is Shifting to Ethnic Conflict Voice of America. Viitattu 27.8.2021. (englanniksi)
  5. Samuel Gebre: Ethiopia’s Amhara Seizes Disputed Territory Amid Tigray War Bloomberg. Viitattu 27.8.2021. (englanniksi)
  6. Population and Housing Census 2007 – Tigray Statistical (pdf) (s. 10, arkistoitu linkki) Central Statistics Agency. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 27.8.2021. (englanniksi)