Hermann Henselmann

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hermann Henselmann vuonna 1952.

Hermann Henselmann (3. helmikuuta 1905 Rossla, Harz19. tammikuuta 1995 Berliini) oli saksalainen arkkitehti, joka tunnettiin maailmalla Itä-Saksan johtavana arkkitehtina.[1]

Henselmann oli koulutetun puusepän poika ja toimi aluksi oppipoikana isänsä yrityksessä. Hän opiskeli vuodesta 1923 arkkitehtuuria ja sisustusta Berliinissä Friedrichshainin taideteollisuuskoulussa. Henselmannin arkkitehdin ura käynnistyi vuonna 1930, jolloin hän tapasi suuren esikuvansa Le Corbusierin ja suunnitteli seuraavan vuoden aikana yhdessä elokuvalavastaja Alexander Ferenczyn kanssa Villa Kenwin -nimisen huvilan Sveitsiin lähelle Montreux’tä. Vuosina 1931–1935 hän suunnitteli omakotitaloja Kleinmachnowiin ja Berliinin Gatowiin.[2][1] Natsi-Saksassa Henselmann oli poliittisista syistä epäsuosiossa, ja joutui elättämään itsensä yksityisillä toimeksiannoilla.[2] Toisen maailmansodan loppuvaiheessa hän asettui Gothaan, jossa hänestä tuli heti sodan jälkeen piirikunnanarkkitehti. Hän liittyi seuraavana vuonna Sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen (SED).[1]

Henselmann toimi vuosina 1945–1949 Weimarin arkkitehtuurikorkeakoulun johtajana, herättäen eloon Walter Gropiuksen vanhat Bauhaus-suunnitelmat. Vuonna 1949 hänet kutsuttiin Berliiniin Itä-Saksan tiedeakatemian rakennusinstituutin jäseneksi. Vuonna 1951 hänestä tuli uuden rakennusakatemian ensimmäinen johtaja.[2][1] Kun Itä-Berliinin uuden Stalinallee-valtakadun (nyk. Karl-Marx-Allee) rakennustyöt käynnistettiin samana vuonna, Henselmann kutsuttiin niistä vastanneen arkkitehtiryhmän johtoon. Yksi ensimmäisistä suunnitelluista rakennuksista oli Weberwiesen tornitalo. Henselmannin alkuperäinen suunnitelma oli kansainvälisen modernismin mukainen, mutta DDR:n puoluejohdon ja pääsihteeri Walter Ulbrichtin puututtua asiaan hänen oli muutettava suunnitelmaa stalinistisen uusklassismin suuntaan.[2] Seuraavaksi Henselmann sai suunnitella Stalinalleen alkupään suuret edustusrakennukset ja Strausberger Platzin (1952–1953) sekä Frankfurter Torin (1955–1956) näyttävät tornitalot.[2][1] Näissä rakennuksissa käytettiin ensi kertaa valmiita betonielementtejä, mikä enteili uuden ajan rakentamista.[2]

Henselmannin suunnittelema Alexanderplatzin Haus des Lehrers (”Opettajien talo”) ja siihen liittynyt kongressihalli johdattivat Itä-Saksan arkkitehtuuria kansainväliseen modernismiin stalinistisen kauden jälkeen.

Henselmann nimitettiin vuonna 1953 Itä-Berliinin pääarkkitehdiksi. Hän muun muassa julisti kilpailun kaupungin keskustan uudelleenjärjestämiseksi ja ehdotti 300-metrisen radio- ja tv-tornin rakentamista. Fritz Dieterin ja Günter Frankin vuosia myöhemmin suunnittelema Berliinin televisiotorni on periaatteessa vain muunneltu versio Henselmannin suunnitelmasta. Henselmann suunnitteli myös Alexanderplatzin uudisrakennuksia, kuten Haus des Lehrersin ja kongressihallin (1961–1964), jotka merkitsivät irtautumista stalinistisesta arkkitehtuurista ja paluuta kansainväliseen modernismiin.[2][1] Henselmann jatkoi Itä-Berliinin pääarkkitehtina vuoteen 1959. Vuosina 1964–1966 hän johti VEB-tyyppitalosuunnittelua ja 1966–1970 Rakennusakatemian kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin instituuttia. Henselmannin myöhäiset suunnittelutyöt käsittävät useita tornitalokohteita, kuten Itä-Berliinin Leninplatz (nyk. Platz der Vereinten Nationen, 1968–1970), Leipzigin yliopiston uudisrakennus (1968–1975), Jenan Zeiss-torni (1970–1972) sekä FDGB:n asuntola Oberhofissa (1972–1973).[1]

Henselmann vihittiin 1970 Weimarin arkkitehtuurikorkeakoulun kunniatohtoriksi. Vuonna 2005 perustettiin hänen mukaansa nimetty Hermann Henselmann -säätiö.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Henselmann, Hermann teoksessa Wer war wer in der DDR? (saksaksi) Biographische Datenbanken. Bundesunmittelbare Stiftung des öffentlichen Rechts. Viitattu 8.8.2014.
  2. a b c d e f g Edelgard Abenstein: Hermann Henselmann – DDR:n arkkitehtuurin ”grand old man”, s. 358–359 teoksessa Edelgard Abenstein & Jeannine Fiedler: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila). Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]