Herättäjä (lehti)
| Herättäjä | |
|---|---|
| Kustantaja | Kirkollinen Kustannus Oy |
| ISSN | ISSN 0437-2999 ja 2814-5909 |
| Perustettu | 1909 |
| Lakkautettu | 1985 |
| Kotikunta | Turku |
| Kotimaa | Suomi |
| Kieli | suomi |
Herättäjä oli vuosina 1909–1985 ilmestynyt kirkollinen lehti. Lehden perustivat Oskari Vihantola ja kansanedustaja K. R. Kares [1]. K. R. Kares toimi lehden toimittajana vuoteen 1942 asti[2]. Herättäjä luonnehti itseään kirkollis-yhteiskunnalliseksi lehdeksi. Herättäjä oli erityisesti heränneiden ja konservatiivisten piirien lehti.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Herättäjä perustettiin ja ilmestyi Turussa, jossa sen perustamisen aikaan oli myös kristillisen työväenliiton äänenkannattaja Tähti. Tämän puolueen piirissä toimineita konservatiiveja oli mukana perustamassa Herättäjää. Lehden konservatiivisuutta korostaa myös se, että alusta asti aina vuoteen 1935 lehden päätoimittajana oli K. R. Kares. Lehteä voitiin kutsua jopa hänen henkilökohtaiseksi äänenkannattajakseen.[3]
Toinen lehteä lähellä ollut konservatiivi oli arkkipiispa Gustaf Johansson. Maailmansotien välisenä aikaan kirkon piirissä olivat käytössä turkulaisuus ja helsinkiläisyys, joista edellinen keskittyi Johanssonin ympärille. Herättäjä olikin monesssa asiassa eri mieltä kuin nuorkirkollinen Kotimaa.[3]
Lehden konservatiivisuus näkyi mm. uskonnonvapauden ja kirkon yhteiskunnan muutokseen mukautumisen vastustamisena. Kareksen poliittiset harrastukset ja niitä heijastaneen kirjoittelun myötä lehteä leimattiin äärioikeistolaiseksi.[3]
1960- ja 1970-luvulla lehti oli taloudellisisssa vaikeuksissa, joista sen hetkeksi pelasti sen kustantajan, Kirkollinen Kustannus Oy:n osake-enemmistön siirtyminen Turun Sanomien yhtiön haltuun. Muina osakkaina olivat Turun ev. lut. seurakunnat ja Suomen Liikemiesten Lähetysliitto. Vuoden 1985 lopussa kustantaja lopetti lehden kannattamattomana.[3]
Päätoimittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraaavat henkilöt ovat toimineet Herättäjä-lehden päätoimittajina:
- 1910–1935: K. R. Kares
- 1935–1956: Toivo Hirvonen
- 1958–1961: Torsti Kanerva
- 1961–1957: Haakon Vainio
- 1968–1975: Olavi Lähteenmäki
- 1976–1977: Aimo Oristo
- 1978: Olavi Kares
- 1979: O. A. Suominen
- 1980–1985: Risto Laine
Vastaavat toimittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1918–1921: Pauli Salokas
- 1921–1935: Yrjö Luojola
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Oskari Vihantola (1876–1936), HELEMI – Lapuan historiallinen tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ K. R. Kares Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- 1 2 3 4 5 Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos Aamulehti – Kotka Nyheter, s. 140-141. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-239-1