Henkivartija (kirja)
| Henkivartija | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Leena Lehtolainen |
| Kansitaiteilija | Markko Taina |
| Kieli | suomi |
| Genre | jännitys |
| Kustantaja | Tammi |
| Julkaistu | 2009 |
| Sivumäärä | 355 |
| ISBN | 978-951-31-4530-9 |
| Seuraava | Oikeuden jalopeura |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Henkivartija on Leena Lehtolaisen rikosromaani vuodelta 2009. Se on henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovan sarjan ensimmäinen osa.
Lehtolaisen teosta on toisaalta kuvattu taatuksi tavaraksi, toisaalta Lehtolaista on kiitetty rohkeudesta siirtyä menestyneestä lajista aivan uudelle alueelle. Tyyli ja yhteiskunnalliset teemat ovat edelleen tallella, ja mukana on päivänpolitiikka, kuten ennenkin, mutta aihepiiri, kansainvälinen rikollisuus, on Lehtolaiselle uutta. Kovaa aihetta pehmentävät romantiikka ja inhimillisyys. Ja luonto: Lehtolaiselle läheinen kissaeläin ilves tuli mukaan, kun Lehtolainen oli nähnyt Venäjällä pidetyissä taitoluistelukilpailuissa ilvesturkin.[1][2]
Mukana tarinassa on iso annos huumoria: Lehtolainen on tahallaan revitellyt kieli poskessa ja käyttänyt siinä mustaa huumoria.[3][4][5]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henkivartijan päähenkilö on uusi Lehtolaisen henkilöhahmovalikoimassa: Yhdysvalloissa koulutuksensa saanut henkivartija Hilja Ilveskero, amatsoni ja peluri. Hän on ollut suomalaisen liikenaisen Anita Nuutisen palveluksessa henkivartijana Venäjällä, mutta on juuri ehtinyt suutuspäissään aiheuttaa irtisanomisensa, kun Nuutinen surmataan. Poliisilla on omat syynsä kiinnostua Nuutisen ratkaisusta, mutta Nuutisen kannalta kyse on lisäksi henkivartijan toimiluvan säilyttämisestä.[1] Perässä kulkee myös venäläisiä liikemiehiä, kuten surmatun entinen yhtiökumppani ja rakastaja Valentin Paskevitš.[6][7][5]
Teoksen juonikuviot rakentuvat venäläisten Suomessa tekemien kiinteistö- ja maakauppojen, Itämereen suunnitellun kaasuputken ja kotimaisen politiikan ympärille.[3][4] Tarinaan kietoutuu Ilveskeron traaginen menneisyys, joka tuo kertomukseen inhimillisen sivujuonteensa,[7] ja mukana on myös Lehtolaisen oma kotiseutu, Inkoon kylämaisemat, jonne Ilveskero vetäytyy piiloon, tai niin hän luulee.[2][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Leena Lehtolainen, Henkivartija Tammi.
- ↑ a b Nevalainen, Minna: Pikkuinen akka, jolla on paljon tukkaa. Apu. 8.5.2009. Arkistoitu 28.11.2010.
- ↑ a b Miettinen, Helena: Leena Lehtolainen - Henkivartija. Savon Sanomat. 9.11.2009. Arkistoitu 14.11.2009.
- ↑ a b Holmila, Paula: Henkivartija. Uusi Suomi. Arkistoitu 1.9.2009.
- ↑ a b c Henkivartija – Leena Lehtolainen. Kirjavideo.fi. Arkistoitu 23.11.2010.
- ↑ Lehtolainen s. 8.
- ↑ a b Mannila, Erikka: Kirjat: Henkivartija on uudenlaista Lehtolaista. Warkauden Lehti. 5.9.2009. Arkistoitu 30.4.2013.