Heikki Nummi (keihäänheittäjä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heikki Nummi (23. tammikuuta 1898 Kerimäki10. tammikuuta 1987 Lahti)[1][2] oli suomalainen keihäänheittäjä.[3][4]

Nummi sijoittui hopealle Kalevan kisoissa 1927 tuloksella 62,85 ja Kalevan kisoissa 1930 hopealle tuloksella 64,91. Hänellä oli yksi maaotteluedustus[4]. Nummi voitti TUL:n mestaruuden paremmalla kädellä ja yhteistuloksessa vuonna 1919.[3]

Hän oli vuonna 1931 keihäänheiton maailmantilaston viides, vuonna 1930 kuudes ja vuonna 1927 kymmenes.[5] Oma ennätys 66,84 syntyi vuonna 1930, jolloin Nummi voitti Helsingissä Suomen parhaimmiston. Nummi edusti Elisenvaaran Yritystä ja Viipurin Urheilijoita, jonka kunniajäsen hän on. Nummella oli vielä 1970-luvulla nimissään epävirallinen molempien käsien Suomen ennätys.[3]

Nummi oli ammatiltaan konduktööri ja hänen kotikuntansa oli pitkään Pieksämäki, kunnes hän muutti Lahteen.[3] Nummi muutti vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Kerimäeltä Parikkalaan vuonna 1917. Parikkalasta Nummi muutti Kurkijoelle vuonna 1921, jossa avioitui Anna Maria Könösen kanssa.[6] Nummi harrasti liikuntaa ja retkeilyä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikki Nummi Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nummi Heikki, hautakuva albumissa: Lahti, Levon hautausmaa, uurnametsä A8 (vaatii kirjautumisen) suomenkirkkojajahautausmaita.fi. Viitattu 7.9.2023.
  2. Nummi Heikki ja Anna, Levon hautausmaa, Lahti, alue A8 uurnametsä, ruutu 3, hauta 35, viitattu 7.9.2023
  3. a b c d e Urheilumme Kasvot Osa 2, Nummi, Heikki, sivu 1319, vastaavat toimittajat Risto Rantala, Markku Siukonen, Seppo Tukiainen, Oy Scandia Kirjat Ab, Keuruu 1974
  4. a b Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon – kansa liikkumaan, s. 482. Suomen yleisurheilun 100 vuotta. Suomen Urheiluliitto, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
  5. http://trackfield.brinkster.net/Profile.asp?ID=4883&Gender=M
  6. Kansallisarkisto: Kurkijoki: Vihittyjen ja kuulutettujen luettelot: Sidos 921: Heikki Heikinp. Nummi katiha.kansallisarkisto.fi. Viitattu 7.9.2023.