Hamar Dabanin onnettomuus

Onnettomuuden tapahtumapaikkana ollutta Hamar Dabanin vuoristoa.

Hamar Dabanin (ven. Хамар-Дабан) onnettomuus tapahtui vuonna 1993 Hamar Dabanin vuoristossa Siperiassa, kun seitsenhenkinen retkiseurue koki välikohtauksen, jossa heistä kuusi kuoli. Ainoana hengissä selvinnyt Valentina Utotšenko kertoi, että muilla retkikunnan jäsenillä oli toinen toisensa jälkeen alkanut vuotamaan verta sekä silmistä että nenästä, heillä oli alkanut vakavat kouristukset, jonka jälkeen he jäivät kuolleena maahan. Onnettomuus on jäänyt täysin mysteeriksi eikä kukaan tiedä tarkalleen mitä retkikunnalle kävi todellisuudessa.

Onnettomuutta pidetään eräänlaisena seuraavana versiona Djatlovin solan onnettomuudesta.

Tausta

Djudmila Korovina oli 41-vuotias kokenut retkeilijä ja ankara vaellusohjaaja, joka tunnettiin laajasti kollegoidensa ja opiskelijoidensa keskuudessa. Hän alkoi suunnittelemaan kesällä 1993 retkeä Hamar Dabanin vuoristoon kuuden parhaan oppilaansa kanssa, jotka olivat 23-vuotias Aleksandr Krysin, 24-vuotias Tatjaha Filipenko, 19-vuotias Denis Švatškin, 15-vuotias Timur Bapanov, 16-vuotias Viktoria Zalesova ja 18-vuotias Valentina Utotšenko. Hän oli läheinen kaikkien oppilaidensa kanssa, mutta Aleksander Krysin oli hänelle kaikista läheisin.

Korovina oli käynyt aiemminkin Hamar Dabanissa ja tunsi alueen todella hyvin. Hamar Dabania pidettiin erittäin turvallisena vaelluspaikana etenkin kesäisin.

Retken aikaisemmat tapahtumat

Korovinan retkiseurue saapui vuoristossa sijaitsevaan Murinon kylään 2. elokuuta 1993 ja oli innoissaan, sillä reissulle oli luvattu selkeää ja aurinkoista taivasta sääennusteen mukaan. Vuoristossa oli samaan aikaan kaksi eri retkikuntaa Korovinan retkikunnan lisäksi, joista toista johti hänen tyttärensä Natalia. Heidän oli määrä tavata kolmen päivän kuluttua 5. elokuuta.

Kaksi ensimmäistä päivää retkestä sujuivat hyvin ja tehokkaasti, sillä ryhmä kiipesi nopeasti Retranslyatorin huipulle. Lopulta päivää ennen sovittua tapaamista sääennusteet osoittautuivat vääriksi ja alueella alkoivat laajat sateet. Lopulta Korovina teki päätöksen perustaa leiri, vaikka he olisivat selvinneet saateesta ilmankin laajan puumäärän vuoksi.

Seuraavana aamuna he purkivat leirin onnistuneesti ja ajattelivat yllättävänsä Natalian retkikunnan, koska olivat kiivenneet vuorelle jo edellisenä päivänä.

Ensimmäiset merkit onnettomuudesta

Tapaamispäivä

Natalian retkikunta saapui sovitulle kohtaamispaikalle nopeasti, mutta Korovina ei ollut paikalla. Natalian seurue asettui odottamaan, mutta lopulta pitkän odotuksen jälkeen päätti jatkaa matkaa, koska Natalia päätti äitinsä seurueen viivästyneen sateen vuoksi.

Melontaryhmän löytö

10. elokuuta ryhmä melojia havaitsi naisen meloessaan alaspäin Hamar Dabanin vierustalla. Jotkut sanovat, että hän oli kauttaaltaan kuivuneen veren peitossa. Melojien lähestyessä häntä, nainen alkoi itkemään ja pyrki kertomaan mitä oli tapahtunut, siinä onnistumatta. Hän sai sanottua melojille ainoastaan nimensä ja selvisi, että kyseessä oli Korovinan retkiseurueeseen kuulunut Valentina Utotšenko. Melojat veivät hänet paikalliselle poliisilaitokselle. Utotšenko pystyi kertomaan oman versionsa tapahtumista vasta monta päivää myöhemmin.

Utotšenkon kertomus

Utotšenkon mukaan seurue oli normaalisti kävelemässä, kun joukon takana kulkeva Krysin alkoi huutamaan. Hänen mukaansa Krysinin suusta pursui vaahtoa ja silmistä sekä korvista valui verta, jonka jälkeen hän sai vakavia kouristuksia ennen kuin kuoli. Joukon johtaja Korovina riensi hänen luokseen ja käski muita jatkamaan nopeasti. Nopeasti kuitenkin myös hän sai samat oireet mitä Krysin ja valahti liikkumattomaksi. Muun ryhmän hätääntyessä, sama kohtalo seurasi kaikkia ennen kuin Utotšenko oli ainoana jäljellä hengissä. Hän pystyi järkytyksestä ja paniikista huolimatta pakenemaan pois paikalta ainoinaan tavaroinaan teltta ja vaatteet selässään. Utotšenko juoksi alas vuorilta, pystytti leirin ja jäi yöksi. Hän sai nukahdettua, mutta herättyään hän heräsi todellisuuteen, joka pakotti hänet hakemaan eiliseltä onnettomuuspaikalta resursseja selviytyäkseen metsässä yksin.

Onnettomuuspaikalla näytti samalla kuin edellisenä päivänä ja Utotšenko varmisti kaikkien olevan kuolleita. Hän suuntasi vuorilta alas neljä päivää ennen kuin päätyi joen rantaan, josta melojat myöhemmin hänet löysivät.

Pelastaminen

Viralliset etsinnät uhreista aloitettiin vasta 24. elokuuta ja ruumiit löydettiin helikopterin avustuksella kahden päivän kuluttua. Ruumiinavauksessa paljastui, että kaikki muut olisivat kuolleet hypotermiaan, mutta seurueen johtaja Korovina oli kuollut sydänkohtaukseen. Kaikilla heistä oli myös mustelmia keuhkoissa ja lopulta päädyttiin tulokseen, että kaikki kuolemat olivat tahattomia.

Teoriat

Onnettomuus on aikojen valossa saanut osakseen lukuisia teorioita, mutta mitään niistä ei voi olla varmuudella sanottu onnettomuuden syyksi ja sitä pidetään edelleen mysteerinä. Suosituimmat teoriat ovat sateen mukana vuorilta alas laskeutunut hermoymyrkky tai mahdollinen myrkyllisen ruoan syöminen.