Hédi Annabi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hédi Annabi tammikuussa 2008.

Hédi Annabi (4. syyskuuta 1944[1]12. tammikuuta 2010 Port-au-Prince, Haiti) oli tunisialainen diplomaatti, joka työskenteli Yhdistyneiden kansakuntien palveluksessa.

Ennen uraansa YK:ssa Annabi oli Tunisian jalkapalloliiton puheenjohtajana vuosina 1971–1972 ja Tunisian pääministerin neuvonantajana, kunnes hänet nimitettiin vuonna 1979 tunisialaisen uutistoimisto Agence Tunis-Afrique-Pressen puheenjohtajaksi. YK:n palvelukseen Annabi siirtyi 1981, jolloin hän liittyi Kaakkois-Aasian humanitaaristen asioiden toimiston palvelukseen. Annabista tuli pian osaston johtaja. Vuosina 1982–1991 hän oli merkittävässä roolissa Kambodžan ongelman ratkaisemisessa. Pariisin sopimuksen jälkeen 1991 Annabi oli aktiivisesti mukana perustamassa YK:n siirtymähallintoa Kambodžassa (UNTAC). UNTAC:ssa hän työskenteli vuoteen 1992.[2]

Annabi oli YK:n rauhanturvaoperaatioiden osaston Afrikan johtaja 1993–1996. Hänet nimitettiin osaston operaatiotoimiston johtoon kesäkuussa 1996. Tammikuussa 1997 Annabi nousi rauhanturvaoperaatioiden apulaispääsihteeriksi. Ban Ki-moon nimitti hänet YK:n Haitin erityisedustajaksi ja Haitin MINUSTAH-rauhanturvaoperaation johtoon syyskuussa 2007.[2]

Haitin pääkaupunki Port-au-Princeen iski tammikuussa 2010 voimakas maanjäristys, joka raunioitti myös YK:n rakennuksia. Annabi oli kateissa maanjäristyksestä lähtien. Haitin presidentti René Préval ilmoitti jo, että Annabi kuoli maanjäristyksessä. Hänen ruumiinsa löydettiin muutamaa päivää myöhemmin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Riza, Iqbal: Hédi Annabi obituary The Guardian. 17.1.2010. Viitattu 18.1.2010. (englanniksi)
  2. a b SECRETARY-GENERAL APPOINTS HÉDI ANNABI OF TUNISIA SPECIAL REPRESENTATIVE, HEAD OF UNITED NATIONS STABILIZATION MISSION IN HAITI un.org. Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 13.1.2010. (englanniksi)
  3. YK-johtajan ruumis löytyi Haitissa YLE Uutiset. 17.1.2010. Viitattu 17.1.2010.