Hávamál
Hávamál (muinaisnorjaksi Hávamál, ”Korkean laulu”, ”Korkean runo” tai ”Korkean sanat”) on Runo-Eddaan eli vanhempaan Eddaan sisältyvä jumalruno, jossa on yhteensä 164 säkeistöä. Sana Hávi, ”korkea” viittaa Odiniin, ja koko runo on tarkoitettu Odinin puheeksi. Hávamál on säilynyt noin vuonna 1270 kirjoitetussa käsikirjoituksessa GKS 2365 4o, jota kutsutaan myös nimellä Codex Regius.[1] Aale Tynnin suomennos ”Korkean runo” on julkaistu teoksessa Eddan jumalrunot.
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hávamál koostuu useista osista. Joidenkin tutkijoiden mielestä runon osat on koottu Hávamálina tunnetuksi kokonaisuudeksi useista itsenäisistä runoista, jotka eivät välttämättä ole alun perin kuuluneet yhteen. Ei tiedetä, milloin ja miten Hávamál syntyi, mutta voidaan olettaa, että alkuperäisen käsikirjoituksen kirjoittaja on liittänyt eri runot yhdeksi kokonaisuudeksi kirjoittaessaan runot muistiin.[1]
Säkeistöt 1–77 – Gestaþáttr[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gestaþáttr, Viisauden runo eli sananlaskuruno on Hávamálin parhaiten tunnettu ja eniten siteerattu osa. Jokainen säkeistö muodostaa lauseen tai sananlaskun. Nämä antavat meille hyvän käsityksen muinaispohjoismaisten ihmisten elämänkäsityksestä ja jokapäiväisestä etiikasta. Runo ylistää vieraanvaraisuutta, uskollisuutta ja maltillisuutta, mutta rohkaisee myös varovaisuuteen ja epäluottamukseen. Siinä varoitetaan voimakkaasti tyhmyydestä ja liiasta herkkäuskoisuudesta. Ystävyyttä arvostetaan, mutta runon mukaan "on parasta saada poika", koska hän pystyttää muistomerkin isälleen ja hoitaa siten perintöään.[1]
Hyvä muistutus on myös runon viimeinen säkeistö:
- Karja kuolee,
- kuolee suku,
- sinä kuolet samalla lailla;
- yhden tiedän,
- mikä ei kuole:
- menneen miehen maine. (Suomentanut Aale Tynni)[2]
Säkeistöt 78–110 – Billingrin neito ja Gunnlöd[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämän osan alku sisältää joitakin siirtymäjakeita, joiden sisältö on samankaltainen kuin Viisauden runossa. Niissä puhutaan naisten uskottomuudesta ja annetaan ohjeita naisten viettelemiseen. Kahdessa säkeistössä kerrotaan Odinin epäonnistuneesta yrityksestä saada Billingrin neito omakseen sekä Odinin ja Gunnlödin kohtaamisessa vuoren sisällä, josta hän vei viekkaudella Suttungin siman eli Runouden siman.[1]
- Sormusvalan
- hän vannoi, Odinn;
- ken enää hänen sanaansa uskoo?
- Suttungrilta
- hän petkutti siman,
- ja Gunnlöd sai vain surun.[3]
Säkeistöt 111–137 – Neuvot Loddfafrnirille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Loddfáfnismál on sarja neuvoja Loddfafnirille, tuntemattomalle henkilölle. Ne käsittelevät hyveitä ja tapoja. Lähes joka säkeistöillä on sama johdanto:
- Minä neuvon Loddfafnir,
- ota neuvoni varteen,
- saat apua niistä, jos otat,[4]
Säkeistöt 138–145 – Rúnatal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Odinin Runatalin säkeet muistuttavat pakanallista kultti- ja riimumaagiaa.[1]
- Saat löytää riimut
- ja ratkaista sauvat,
- suuret sauvat,
- mahtavat sauvat,
- Suurpuhuja ne värjäsi,
- Vallat loivat
- ja kaiversi jumalten Korkein,[5]
Säkeistöt 146–163 – Ljóðatal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ljodatalissa Odin luettelee 18 asiaa, joita vastaan hän osaa lausua loitsut.[1]
- Kymmenennen taidan,
- jos korkeudessa
- näen aidoilla-ratsastavat noidat,
- eksytän heidät,
- erilleen saatan
- omista verhoistansa,
- omista hahmoistansa.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eddan jumalrunot. Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. Porvoo: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11503-7.